Sain kuukausi sitten Danske Bankilta kolme paperia sisältäneen viestin sopimusehtojen muutoksista, vaikka en ole edes asiakas. Yritin tänään viimein soittaa pyytääkseni, että minut poistetaan postituslistalta, mutta 20 minuutin jonotuksenkaan jälkeen ei kukaan vastannut. Oli kuunneltava rikkinäistä musiikkia, siis särisevää, välillä hiljenevää, katkeilevaa. Välissä naisääni kajautti: "Kiitos, kun jaksat odottaa." En enää jaksanut, ja asia jäi hoitamatta. Ihan pieni juttu, mutta ei ainakaan paranna kyseisen pankin mainetta mielessäni.
Oma pankkini lähestyi myös - sekä kirjeitse että verkkoviestillä. Sisältö oli sama: "Tietoturvaa parannetaan. Emme lähesty sinua puhelimitse tai sähköpostitse." Vain viikkoa paria myöhemmin pankista soitettiin minulle! Henkilö esittäytyi vain etunimellään ja kutsui tapaamiseen. Hm... No, asia oli varmaankin ihan ok, sillä ihmeteltyäni yhdyshenkilön vaihtumista soittaja osasi puhua edellisestä oikealla nimellä. Oli myös sovittu vuosi sitten uudesta tapaamisesta edellisen henkilön kanssa. Sovin siis ajan ja menen tapaamaan uutta pankkihenkilöä paikan päälle pääkonttoriin.
Tarvitsin muutama päivä sitten myös tietoja menettelytavoista elämän solmukohdassa erästä läheistäni varten. Huomasinkin ilokseni, että oman pankkini verkkosivulla oli hyviä ohjeita eri tilanteisiin sekä linkkejä muihin verkkopalveluihin, joissa asiaa voi edistää. Ohjeet olivat selkeitä ja yksityiskohtaisia. Loistavaa, niiden perusteella osaan itsekin neuvoa paremmin.
Pankkiasiointi on minulle tuttua pienestä pitäen. Muistan, kuinka ylpeä olin siitä, että isä otti minut mukaan mennessään pankkiin käymään. Aika nuorena sain myös oman pankkitilin, jonka numero on itse asiassa edelleen käytössäni. Sain myös hienon säästölippaan ja koulun mentyäni lukujärjestyksen joka syksy.
Entisaikaan mentiin pankkikonttorille, kun oli asiaa, ja siellä oli aulista henkilökuntaa riittävästi neuvomassa ja auttamassa. Aikanaan käytiin pankinjohtajan pakeilla keskustelemassa asuntolainasta. Nyt konttoreissa voi käydä vain ajanvarauksella, ja niitä on isoissakin kaupungeissa vain yksi tai kaksi. Tapaamisetkin ovat useammin verkossa kuin livenä. Kyllähän tämä vielä minulta sujuu, mutta entä sitten, kun muistisairaus vaivaa ja tekniikkatumpeluus yhä etenee? Kolmasosa kansasta on pian yli 65-vuotiaita, eivätkä tietotekniikkataidot pysy vireessä, kun systeemit muuttuvat ja kehittyvät. Riskit myös kasvavat, kun verkkorikolliset keksivät yhä ovelampia keinoja hyökätä taviksien kimppuun. Rahat eivät välttämättä ole turvassa. (Toki arvostan pankkiani siitä, että sekin yrittää kehittää systeemejään siten, että jos tilillä tapahtuu jotakin ennalta arvaamatonta, he saattavat keskeyttää toiminnon ja ottaa yhteyttä - näin ainakin luulen.) Olisi hienoa, jos pankeilla olisi varaa pitää yllä jonkinlaista seniorikonttoripalvelua, jossa ikääntyneet voisivat turvallisesti asioida henkilökohtaisesti palveltuina.
Toisaalta onhan pankkiasiointi tullut helpommaksikin, siis meille normitaitoisille, varsinkin maksaminen. Puhelimella hoituvat niin verot (sain juuri mätkyjä!) kuin muutkin laskut, ja kaupoissa riittää kortin vilauttaminen. Ei enää reissuja pankkiautomaateille eikä kolikoiden ja setelien laskemisia ostoksilla. Useimmiten ei ole käteistä rahaa mukana ollenkaan. (Siitä taas on haittaa esimerkiksi kerjäläisille ja Ison Numeron myyjille.) Täytyy vain yrittää pysyä mukana muutoksissa!
