Lähimmäisiä

Olin eilen fillaroimassa Lohjalla. Päätin käydä tutustumassa Pyhän

Laurin kirkon seinämaalauksiin, jotka muistuttavat kuulemma Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalauksia. 

Astuin sisään kirkon etuhuoneeseen ja - ups - kompastuin kivirappusissa, joita en huomannut. Onneksi sain tasapainoni pidettyä, mutta varpaat kääntyivät vähän nurin. Auts. Kävin kirkossa, mutta päätinkin sitten ensin mennä lounaalle ja palata loppuajaksi kirkolle, josta Armaani voisi minut autolla hakea (pyöräteline mukana) illansuussa.

Palasin kirkolle iltapäivällä, kiinnitin fillarin pylvääseen ja astelin sisään.

UPS! En taaskaan huomannut samoja rappuja , jotka olivat samaa punertavaa tiiltä kuin lattiakin, enkä myöskään muistanut aamullista kompurointiani. Nyt kävikin pahemmin: kaduin nilkan yli suoraan pitkälleni kivilattialle rappujen alapuolelle. Nilkasta kuului pahaenteinen rusahdus, vaikka muuten laskeuduinkin yllättävän pehmeästi.

Kirkkoon menossa ollut nuori nainen näki tapauksen,  riensi luokseni ja kysyi, sattuiko pahasti. Hänen kanssaan myös pohdin, mitä pitäisi tehdä. Varpaat tuntuivat liikkuvan ja nilkkaa saattoi pyörittää. Aluksi saatoin myös varata hiukan jalalle. Tiesin, että kylmää olisi hyvä laittaa vammakohtaan heti, mutta kartan mukaan lähin apteekki oli minulle liian kaukana. Nainen tarjoutui lähtemään apteekkiin, mutta en halunnut häntä vaivata. Hänellä sitä paitsi oli seuralainen, joka odotti kauempana.

Istuin hetken kirkon penkissä, sitten päätin lähteä ulos. Mennessä huomasin viitan kellariin: WC. Sieltähän tulisi kylmää vettä hanasta!  Onnittelin itseäni oivalluksesta ja klenkkasin kapeita kierreportaita alas. Pidin jalkaa jonkin aikaa vesivirran alla, ja se tuntui hyvältä. Sitten nousin takaisin ylös ja istuskelin penkillä kirkon ulkopuolella. Tiesin, että Armaani tulisi parin tunnin kuluttua. 

Kun jalkaa alkoi enemmän särkeä, laskeuduin uudelleen kirkon WC:hen kylmää jalkakylpyä varten. Sitten istumaan kirkon penkkiin. Kuvien katselu jäi pintapuoliseksi ja vain istumapaikasta tapahtuneeksi. Pyhä Lauri halstereineen oli lähinnä minua olevassa pylväässä. 

Kun kello läheni neljää, tajusin, että kirkko menisi pian kiinni enkä sen jälkeen voisi käydä WC:ssä. Sinne siis  vielä kerran. Tällä kertaa minut yllätti kirkon suntio, joka tuli tarkistamaan, että kirkossa ei ollut enää ketään. Selitin tilanteen, ja hän oli hyvin empaattinen. Nousimme kierreportaat ja menimme kirkosta ulos. Siinä samassa paikalle ilmaantui ystävällinen nuori nainen, joka kertoi olevansa pappi. Suntio kehui häntä urheilulliseksi rippikoulupapiksi. Nainen muisti heti, että kellarissa henkilökunnan tiloissa on jääkaappi. Olisikohan siellä myös kylmäpakkaus? Suntio läksi katsomaan (tai molemmat, en muista), ja palasi joustositeen ja kylmäpakkauksen kanssa. Pappi kiersi siteen nilkkaani ja asetti kylmäpakkauksen sen päälle. Oi miten tuntui hyvältä! Suntio kävi lukitsemassa kirkon. Kiittelin vuolaasti molempia. Sain kuulla, että portaat olivat uudet - aiemmin oli ollut luiskamainen sisääntulo - eikä museovirasto hyväksy, että rappujen reuna merkittäisiin esim. mustalla nauhalla. Kuinkahan monta tapaturmaa tarvitaan ennen kuin joustavat?

Pappi varmisti, että ihan varmasti pärjään kuljetukseni tuloon asti, ja suntio lupasi, että ilman muuta Armaani saa ajaa hautausmaan kautta oven eteen, vaikka se muuten on kiellettyä. Pappi vielä kehotti soittamaan papeille, jos tulee ongelmia. Jäin tyytyväisenä ja huolenpidosta liikuttuneena odottamaan Armastani vielä tunniksi kirkon ulkopuolella olevalle penkille fillarini viereen.

Myöhemmin tuli mieleen, että tässähän oli käänteinen lähimmäistarina. Ensin tuli papin apulainen ja sitten pappi, ja kumpikin auttoivat parhaansa mukaan. Heidän jälkeensä ohitseni kulki lukuisia suomalaisia, jotka kaikki käänsivät kohteliaasti katseensa toiseen suuntaan, kun istuin jalka penkillä suorana. Ehkä en näyttänyt avun tarpeessa olevalta.

Kotikaupunkiin palattuamme menin suoraan lääkäriin ja röntgenkuvaukseen. Onneksi ei luita murtunut, vaan vamma on pehmytkudoksessa. Sain kyynärsauvat, ortoosin sekä hoito-ohjeet. Särkylääke ja aika auttavat. Vasta kotona havaitsin, että mustelmia on siellä täällä. Onneksi kuitenkin selvisin näin vähällä. Ja onneksi ehdin ennen tapaturmaa jo pyöräillä Lohjalla 20 km ja tutustua kauniiseen kaupunkiin.