Kevät!

Talvihorteesta heräävän luonnon tarkkailu keväisin on kiehtovaa. Lämmön ja valon lisääntyminen saavat niin kasvi- kuin eläinkunnankin valpastumaan, kasvamaan, tulvimaan elämäniloa.

Olimme neljä yötä mökillä, jonne en koskaan ennen ole päässyt näin aikaisin keväällä. Maa oli vielä harmaanruskea ja puut paljaat, mutta vähä vähältä alkoi näkyä uuden elämän merkkejä: tulppaanin pikkiriikkinen lehden pää, raparperivauvan punainen päälaki, pensasaidan uudet varret. Joka päivä jokin uusi lintu: pirteä peipponen, peilityynellä järvellä lipuneet telkkäpariskunnat, kolme kurkea pellolla, samassa paikassa seuraavana päivänä kuovi...

Yöllä taivas oli kirkas ja täynnä tähtiä - sitä ei voi täällä kaupungissa koskaan kokea. Näin myös yhden tähden räjähtävän! (En tiedä, mikä se oli, mutta se tapahtui samana iltana, kun kuuta kiertäneitä astronautteja odoteltiin takaisin maahan.) Pakkasta oli öisin -6°C, mutta päivälämpötila +10°C. Tupa saatiin onneksi lämpimäksi alun nihkeyden jälkeen.

Risujen keräilyä riitti, sillä talvimyrsky oli osunut seutukunnan kohdalle ja tiputellut oksia puista. Lähistöllä oli kaatunut puu erään mökin päällekin, mutta se näkyi jo korjatun. Järvi oli kokonaan sula ja veden lämpö +5°C. Armaani kävi joka päivä uimassa. Muuten hän pääasiassa teki klapeja kuten moni muukin tähän aikaan vuodesta.

Oli hienoa saada havainnoida luontoa mökin maisemissa. Paluumatkalla yövyimme lomakodissamme Kanta-Hämeessä, ja siellä kukkivat jo sinivuokot. Näsiänkin näin, ensi kertaa elämässäni. Ja kun palasimme kotiin, olivat valkovuokot jo ilmestyneet pihamaalle kukkimaan! Krookuksiakin on noussut, ja tulppaanien varret kukkapenkissä ovat jo aika pitkiä. 

"...Vuokko kaino kuvussaan avaa silmät unestaan...

... Riemulaulu verraton kaikuvi: nyt kevät on!"

Jeesuksesta puhutaan

 Pääsiäisaikaan tulee hyviä aiheeseen liittyviä ohjelmia radiosta ja telkkarista.  Tänä vuonna TV-1 on esittänyt piispa Jari Jolkkosen kolmiosaisen ohjelmasarjan Ristinmies ja minä - Jeesus Nasaretilaisen tarina. Minun mielikuvissani se muistuttaa Jolkkosen edeltäjän Wille Riekkisen sarjaa, jossa tämä käyskenteli myös Pyhällä maalla ja kertoi muistaakseni joko arkeologian tai teologian löydöistä. Nyt Lähi-idässä kävelee (ja välillä juoksee!) Jolkkonen. Välillä hän keskustelee tutkijoiden ja eri kirkkokuntien pappien kanssa. Samalla katsojalle esitellään lukuisia kohteita, jotka liittyvät Jeesuksen tai kirkon elämään. Minulle, joka en ole koskaan käynyt Israelissa enkä siellä päinkään, oli kiinnostavaa nähdä paikkoja, joista olen vain lukenut Raamatusta tai uutisista. Samoin oli kiinnostavaa saada lisää tietoa Irakin ja Syyrian ikivanhoista kirkoista, joihin kristinusko levisi jo ennen Eurooppaa. Joissakin puhutaan edelleen arameaa, joka oli Jeesuksen äidinkieli. 

Toinen sarja, jota paraikaa seuraan, on Jeesuksen elämäntarina moniosaisena elokuvana. Sen nimi on The Chosen, ja se löytyy netistä mm. omasta sovelluksestaan. Sitä on tehty kuusi tuotantokautta, ja jokaisessa on lukuisia episodeja. Olen itse katsonut vasta ensimmäisen kauden (season), mutta eräs ystäväni, joka Chosenia minulle suositteli, on jo viimeisessä. Hän kertoi, että ensimmäinen kausi tehtiin joukkorahoituksella, mutta sen jälkeen sarja on saanut rahoitusta useita lähteistä. Kielivalikoima, jolla tarina kulkee, on laaja. Lisäksi voi valita tekstityksen 70 vaihtoehdosta, joista yhtenä on suomi. (Minä kuuntelin ensimmäisen osan vahingossa amharaksi ennen kuin tajusin vaihtaa sen englanniksi.)  

The Chosen (eli Valittu tai Valitut) kuvaa Jeesuksen ja opetuslasten elämää. Se pyrkii olemaan uskollinen Raamatun tekstille, mutta sen oheen on kuviteltu paljon taustaa ja sivuhenkilöitä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Dallas Jenkinsin sanotaan konsultoineen eri kirkkokuntien pastoreita ja juutalaista rabbia. Sarjaa ei kuitenkaan ole kuvattu autenttisilla paikoilla vaan Amerikassa. Ensimmäinen kausi on melko hidastempoinen mutta ihan kiinnostava. Ystäväni vakuuttaa, että muut ovat vauhdikkaampia ja vähemmän kotikutoisia rahoituksen lisäännyttyä. Aion jatkaa sarjan katselua.

Jeesuksesta tunnutaan puhuvan julkisuudessa muutenkin enemmän kuin ennen. Uutisissa on hämmästelty sitä, että nuoret pojat ja miehet ovat yllättäen kiinnostuneet kristinuskosta. Onko jo vastaliikkeen aika viime vuosikymmenten kielteisyyden jälkeen? Lehtien palstoilla ja Aamu-tv:ssäkin näkyy goottirokkari Jyrki Linnankiven haastatteluja, joissa hän kertoo tiestään teologian opiskelijaksi ja tulevaisuudessa papin uralle. Viimeksi näkemässäni hän kiitteli lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiaan seurakunnassa  ja sanoi niitä ikäistensä sukupolvikokemukseksi. Muusikonuran ensiaskelet oli otettu Konalassa seurakunnan nokkahuilukerhossa. Ei taida nykyisin enää olla nokkis- sen enempää kuin muitakaan poikakerhoja!  Jyrki on myös niin innoissaan virsistä, että hän on julkaisemassa virsilevyn yhdessä jouhikonsoittaja Pekko Käpin kanssa. Mielenkiintoista.

Hienoa että Jeesuksesta puhutaan myös julkisuudessa. Pääsiäisen ylösnousemushan oli aikanaan sensaatiomainen puheenaihe, ja Jerusalemista tieto Jeesuksesta ylsi lopulta kaikkeen maailmaan, myös meille tänne pohjoiseen. Tuskin häntä enää edes muistettaisi, elleivät niin monet olisi kokeneet että hän tosiaankin elää yhä. 

Sykettä seuraamassa

 

Sydämen kanssa on ollut viime aikoina kaikenlaisia vaiheita. Joulukuussa epäiltiin vakavaa sydänsairautta, mutta viimeisimpien tutkimusten mukaan minulla ei kuitenkaan sitä ole. Helpottavaa, vaikkakin myös yllättävää, sillä se olisi selittänyt monia oireitani. 

Alkoivat myös uudet sydänvaivat: viikon sisällä kaksi parin tunnin kestänyttä eteisvärinäkohtausta. Ja juuri kun istuin päivystyksessä jälkimmäisen kohtauksen jälkeen, tuli Maisan kautta tieto, ettei minulla ole epäiltyä sairautta. Hienoa! Tuli kuitenkin uusi diagnoosi lääkeresepteineen ja alkuviikosta uusi Kela-kortti.

Päivystyksessä kehotettiin kysymään hoito-ohjeita "hoitotaholta", mutta sitä kautta pääsee vain soittamaan hoitajalle. Hoito-ohjetta en saanut, mutta taustalta jokin lääkäri määräsi lääkkeen, joka sai minut todella sairaaksi: leposyke painui jopa alle 40:n. Onneksi sain viikon jälkeen samaa reittiä luvan lopettaa lääkityksen, ja nyt voin melko hyvin. Hoito-ohjeita tai diagnoosin selvennystä sieltä ei herunut. Elänpä siis niin kuin ennenkin.

Soteuudistus näyttäytyy erikoissairaanhoidossa potilaalle siten, että hoitaja välittää lääkärille tietoja ja potilaalle lääkärin määräyksiä. Potilas ei tapaa lääkäriä juuri koskaan. En ole siis voinut kysyä, mikä minun sydämessäni lopulta on vialla. Maisa-viesteissä on epäloogisuuksia enkä hoitajaltakaan saanut vastauksia. Ehkä pitäisi hankkiutua yleislääkärin juttusille ja pyytää häntä tulkitsemaan, onko minulla esimerkiksi yksi vai kaksi läppävikaa ja mitä niistä seuraa.  

Tänään lehdessä kerrottiin, että sote toimii paremmin kuin koskaan ennen. Harmi, ettei se näy potilaalle. Ennen käytiin keskustelemassa lääkärin kanssa, ja asiat selvisivät, kun kysyi. Nyt koneisto rullaa siten, että jokainen tutkimus, puhelu tai viesti merkitään Maisaan vastaanottokäyntinä, ja tilastot kertovat, että hoidettu on. Jos joutuu soittamaan kolme kertaa samasta asiasta, tilasto tulkitsee, että potilas on käynyt kolmesti vastaanotolla. Oikeasti asia ei välttämättä ole edennyt lainkaan. 

Taksilla

 Käytin tänään taksia ensi kertaa vuosiin. Välttelen yhden huonon kokemuksen jälkeen niin hyvin kuin mahdollista etenkin yksin taksilla matkustamista. Tänään taksi oli tarpeen.

Oli viimein se päivä, jolloin pääsin sydäntutkimuksiin kuukausien odottelun jälkeen. Menin Jorviin aamulla, ja varsinaisen tutkimuksen piti alkaa puoliltapäivin. Hetkeä ennen kuin menin paikalle minulle soitettiin, että kone on hajonnut ja minun pitääkin siirtyä Meilahteen. Sain ohjeet kulkemiseen ja taksin tilaamiseen sekä kaksi taksikorttia käteen. Siitä sitten matkaan.

Soitin erikoispuhelimesta tilauksen ja sain puhelimeeni linkin, jonka avulla näin auton lähestymisen ja kuljettajan nimen. Siinäpä ei kauan mennyt: kahden minuutin kuluttua istuin jo taksissa. Kuljettajan kanssa vertailimme rattoisasti kokemuksia sairaanhoidon koukeroista. Hän oli todella ystävällinen ja etsi autolla oikeaa rakennusta ja ovea. Jäi mielikuva ripeästä palvelusta ja mukavasta kuljettajasta. Plussaa taksifirmalle!

Tutkimuksen jälkeen menin infoon ihmettelemään, missä taksintilauspuhelin mahtaa olla (olin kuullut hoitajalta, että sellainen olisi), mutta sieltä luvattiinkin tilata taksi puolestani. Hienoa. Tälläkin kertaa odottelu kesti vain joitakin minuutteja, kun oikean numeroinen taksi kaarsi paikalle. Maahanmuuttajaksi tunnistin kuljettajan siitä, että hän nousi paikaltaan avaamaan minulle oven. Bravo! Kun pääsimme perille, hän taas nousi nopeasti avaamaan minulle oven. Olin tälläkin kertaa todella tyytyväinen saamaani palveluun. Plussaa tällekin taksifirmalle!  

Vaikka siis paljon kuuluu huonoa, on myös erinomaisia taksinkuljettajia - varmaankin enemmistö - jotka tekevät parhaansa palvellakseen hyvin asiakkaitaan.  Ja kun vanha täti kulkee keskellä päivää selvin päin, on luultavasti enemmän kuin todennäköistä, että kaikki sujuu hyvin. 

Surullinen tapaus pihalla

Katsahtaessani iltapäivällä yläkerran ikkunasta huomasin hangella mustan möhkäleen. Se näytti jonkun pudottamalta hatulta tai hanskalta. Otin esiin kiikarin ja katsoin tarkemmin. Voi ei! Se oli käpytikka, varmaan sama joka on nokkinut talipötköä pihalla säännöllisesti joka ikinen aamu. Nyt se makasi kyljellään maassa, ja lumihiutaleet leijailivat hiljalleen sen päälle. Tuli kovin surullinen olo. Olimme olleet iloisia pirteän tikkaherran vierailuista. Tänäkin aamuna se oli roikkunut pitkään talipötkössä. Eilisaamuna olin ottanut siitä kuvan.

Jonkin ajan kuluttua katsoin uudelleen pihalle. Oi, mitä näinkään! Pikku punarinta, joka myös on vakiovieras pihallamme, oli tullut katsomaan vainajaa. Ensin se pysytteli hiukan kauempana ja kierteli ympäriinsä. Sitten se hypähteli lähemmäs ja seisoi hetken ihan hiljaa katsellen pää kallellaan hengetöntä kaveria. Mitähän sen pienessä päässä liikkui? Varmasti se ymmärsi, että liikkumaton kaveri oli kuollut. Sitten punarinta pyrähti pois eikä tullut enää takaisin. 

Toki luonnossa tapahtuu kaikenlaista eikä mikään eläin sen enempää kuin ihminenkään elä ikuisesti. Silti elämän rajallisuus missä muodossa tahansa aina koskettaa. Niin lyhyt on elämä. 

 

    

Dei plus

 Olen ollut tietoinen Radio Dei -nimisen radiokanavan olemassaolosta, mutta en ole sitä juurikaan kuunnellut, sillä en jaksa kuunnella sen tyyppistä musiikkia, mitä sieltä satunnaiskuuntelulla tulee.  Nyt kuitenkin Risto valinnan siirryttyä Radio Deihin Riston viikon valinnaksi, olen alkanut hankkiutua Radio Dein äärelle sunnuntaiaamuisin klo 9.00. On hienoa, että Risto Nordell jatkaa siellä mainioita musiikkiohjelmiaan, vieläpä kirkkomusiikkia painottaen. 

Riston ohjelmaa etsiessäni olen löytänyt Radio Dein nettisivut ja niiden myötä Dei Plus -äpin. Ja kun siellä olen vieraillut, olen huomannut, miten monenlaista kiinnostavaa sieltä löytyykään! Toki on paljon sellaista, mitä en todellakaan haluaisi tai jaksaisi kuunnella, mutta sehän on normaalia: kaikki ei kiinnosta kaikkia, ja kanava pyrkii palvelemaan erilaisia kuuntelijoita. 

Eilen huomasin Eija-Riitta Korholan podcastit. Kuuntelin heti Kalle Mäen haastattelun eutanasiasta ja tänään Gabriel Salmelan haastattelun eksorkismista. Kiinnostavia! Ja ER osoittautui erinomaiseksi haastattelijaksi. Varmasti kuuntelen muitakin osia vielä.

Jossakin toisessa podcast-sarjassa näytti olevan väittelyitä. Aion niihin tutustua myös jossakin vaiheessa. Onpa mielenkiintoista. Nyt tiedän, mitä myös voin kuunnella kuntosalilla tai ulkoillessa, jos äänikirja tai Yle Areenan podcast ei satu innostamaan. 

 Edit 17.2.

Tänään löysin Deiltä Teemu Laajasalon podcast-sarjan. Kuuntelin juuri rockmuusikko ja teologian opiskelija Jyrki Linnankiven (Jyrki69) haastattelun, joka on todella kiinnostava ja monipuolinen. Suosittelen!

Hammaslääkärissä

Hampaistoni tuottaa harmia vähän väliä. Lapsuuden hammashoito ei ollut sellaista kuin olisi pitänyt, ja sen vuoksi purukalusto on aika kehnossa kunnossa. Makea on aina maistunut, ja hammaslääkärissä on pitänyt käydä lapsesta asti. Myönnän auliisti, että olen kateellinen nykynuorille, joiden hampaat ovat hohtavan valkoiset ja kaikin puolin hyvässä kunnossa. Tuskin tietävät, miltä tuntuu, kun hammasta porataan.

Olen kuitenkin valtavan kiitollinen siitä, millaista on nykyajan hammashoito. Minulla tosin on viimeisen 40 vuoden ajalta kokemuksia vain yksityiseltä puolelta, sillä kunnalliselle puolelle ei ole ollut aikoja saatavilla. Yksityisellä voi myös valita lääkärin, ja vastassa on aina sama lääkäri.

Kävin hammaslääkärissä sekä eilen että tänään. Eilen laitettiin uuteen implanttiin ruuvi ja nasta. Kahden viikon kuluttua otetaan digitaalinen kuva ja siitä kahden viikon päästä kiinnitetään kruunu. Tulin maininneeksi hammaskirurgille, että toisessa kohtaa on ien oireillut. Hän otti saman tien röntgenkuvan kyseisestä kohdasta ja havaitsi, että juuressa on tulehdus. Sain ajan juurihoitoon erikoistuneelle hammaslääkärille jo täksi päiväksi. Tapasin erittäin mukavan ja pätevän lääkärin, joka teki tutkimuksen avaamalla hampaan ja tutkimalla sitä mikroskoopilla. Uutta tekniikkaa! Ei ollut estettä juurihoidolle, joten se päätettiin aloittaa lähiviikkoina. Tämä erikoislääkäri ottaa vielä yhteyttä omaan hammaslääkäriini, ja he suunnittelevat hoidot yhdessä. Tunnen olevani hyvissä käsissä. 

Minulla oli sama hammaslääkäri parikymmentä vuotta. Hän jäi vastikään eläkkeelle, joten jouduin valitsemaan uuden lääkärin samalta hammaslääkäriasemalta. Koko henkilökunta siellä on kuitenkin tavattoman ystävällistä. Tänään tarvitsin apua laskutusasiassa, kun olin saanut tietää, että olen ammattijärjestön kautta oikeutettu alennukseen. Vastaanottovirkailija soitteli lukuisia puheluita saadakseen selville, mitä kaikkea alennukseen kuuluu ja voisinko saada alennuksen eilisestäkin käynnistä, vaikka en silloin vielä tiennyt alennuksesta. Kaikki järjestyi hienosti. 

Kyllä on toista nykyajan hammashoito kuin se, mihin totuin lapsena ja nuorena: vesipora, ruusupora, vihlonta ja karmea kipu. Pari kauhumuistoa: Kerran murrosikäisenä suun pohjalle laitettu imulaite imaisi sylkirauhaseni sisäänsä. Poisto ei ollut miellyttävä kokemus. Opiskelijana YTHS:llä tehtiin juurihoito. Lääkäri sanoi, ettei voi puuduttaa, koska hänen pitää poratessa tietää, milloin ollaan hermossa asti. Hän mainitsi vielä jättävänsä isoimman juuren viimeiseksi ja herkuttelevansa sen poraamisella. Todella tunsin, milloin osui hermoon. Kipu oli sanoinkuvaamattoman kova! Aloin itkeä, enkä pystynyt lopettamaan moneen tuntiin. Hammaslääkäri pyysi kyllä puheitaan anteeksi ja antoi särkylääkkeen, mutta se ei auttanut lainkaan. En pystynyt menemään luennolle, vaan kuljin yliopiston lähikaduilla monta tuntia ja yritin saada kyynelvirran lakkaamaan.    

Nykyisin saatetaan jopa tarjota puudutusta. Yleensä en sitä ota, mutta tuntuu mukavalta tietää, että siihen olisi mahdollisuus ihan tavallisissakin toimenpiteissä. Eilen puudutettiin, kun asennettiin ruuvi. Tuntui omituiselta monta tuntia, kun toinen puoli huulista ei liikkunut normaalisti ja hymyni näytti irvistykseltä. (Niinpä meninkin Ateneumiin katselemaan tauluja, koska ihmisjoukossa kukaan ei kiinnittänyt ilmeisiini mitään huomiota.) 

Jossakin vaiheessa yhteiskunta oli niin varakas, että koululaisille tarjottiin harjausopetusta ja fluoripurskuttelua, ja punavärillä tutkailtiin, olivatko hampaat harjaamalla puhdistuneet kunnolla. Eipä ole enää aikoihin ollut varaa moiseen huolenpitoon. 

Harjausohjeissakin on tapahtunut suuria muutoksia. Ennen piti kovalla harjalla vedellä hampaan pintaa pitkin ylhääältä alaspäin. Sivuttaisliike oli kielletty. Sitten tuli poikittainen nykytys pehmeällä harjalla. Nykyisin käytetään sähköhammasharjaa, joka tekee nopeaa pyörivää liikettä. Joidenkin harjat jopa siirtävät tulokset tietokoneelle. 

On hienoa, ettei kukaan enää saa tekohampaita rippilahjaksi. Useimmilla vanhoilla ihmisillä on omat hampaat loppuun asti. Joillakin meistä tosin on implantteja siellä täällä. Kalliiksihan niiden laitto tulee, mutta elämänlaatu on ihan toista kuin entisaikaan harvahampaisena tai tekohampaita lonksutellen. Iloisesti siis hammaslääkärille vastakin.   

Edit 3.2.

Implanttiruuvin lähistö alkoikin kipuilla ja turvota. Kävin hammaslääkäriasemalla (taas!), ja paikalla ollut toinen implanttilääkäri otti ruuvin pois, puhdisti ja laittoi takaisin. Siitä alkoi paraneminen. Eikä minua laskutettu muusta kuin röntgenkuvasta, jolla varmistettiin, ettei ollut luunsiruja tai muuta ylimääräistä joutunut alle.  

Eilen alkoi juurihoito, ja nyt kyllä särkee. Kaksilla särkylääkkeillä pärjään kyllä, mutta toivon, että kipu joskus hellittääkin. Hoito sinänsä oli asiantuntevaa ja kaikin tavoin erilaista kuin nuorena. Joka toimi selostettiin etukäteen ja varmistettiin, että kaikki on hyvin.   

Edit 6.2.

Lopulta kävi niin, että juurihoito ei onnistunut, vaan hammas kipuili ihan valtavasti.  Särkylääkkeetkään eivät auttaneet, vaikka otin niitä enimmäismäärät päivin ja öin. Ei auttanut muu kuin poistattaa koko hammas. Kaikilla hammaslääkäreillä oli päivän potilaslistat täynnä, mutta yksi heltyi ja järjesteli niin, että hän saattoi vetää pois hampaani. Todella ystävällistä toimintaa jälleen. Homman lopuksi hän totesi: "Olit oikein reipas!" :-)  

Edit 19.2.

"Kun se pitkittyy, niin se mutkistuu."  Hampaanpoistokaan ei auttanut, vaan kovat kivut jatkuivat. Niinpä seuraavina päivinä keskustelin ensin minua hoitaneiden hammaslääkärien kanssa puhelimessa. Sitten sain  akuuttiajan, aikataulusyistä taas eri hammaslääkärille, joka osoittautui kyllä todella mukavaksi tyypiksi. Hän tarkisti tilanteen, puhdisti poistokohdan ja antoi ohjeita jatkoon. Paine haavan seudulla loppui saman tien, ja siitä alkoi lopulta paraneminen. Nyt olen hyvin toiveikas sen suhteen, että pian voisin syödä normaalisti ja lopulta unohtaa koko pitkän riesan.  

Edit 24.2.

Mutkistuminen kuitenkin jatkui, sillä poistokuoppa ei parantunut normaalisti. Lopulta oma hammaslääkäri, jollaa kävin uuden implanttikruunun asentaamista varten, otti samalla rtg-kuvan edelleen oireilevasta poistokuopasta, ja kas, siellähän olikin reilun puolen sentin mittainen terävä sälö pystyssä! Eipä ihme, ettei parantunut! Kun se vedettiin saman tien pois, paraneminen alkoi välittömästi. Nyt voin jo viimein syödä silläkin puolella suuta. 

Implantin vuoksi piti purentaa säätää aika lailla eli hioa muita hampaita, ja nyt totuttelen uuteen tilanteeseen. Käyn vielä tarkistuttamassa tilanteen myöhemmin. Jokohan hammaslääkäriseikkailut olisivat tällä erää ohi?