Yksi syksyn mukavista kohokohdista ovat kirjamessut. On aina hauskaa olla paikassa, jossa on tuhatmäärin muitakin kirjoja rakastavia ihmisiä. Ei haittaa, vaikka on tungostakin.
Näin eläkeläisenä on se etu, että voi mennä paikalle jo aamusta, jolloin väkeä on vähemmän. Minä olin siellä perjantaina yhdestätoista alkaen, lähes sulkemisaikaan asti. Siltikään en taaskaan ehtinyt edes piipahtaa Ruoka ja viini -messuilla, joille olisi päässyt samalla lipulla. Perjantaina ja varmaan myös torstaina paikalla on aamupäivisin lähinnä eläkeläisiä ja koululaisia. Tällä kertaa yhdeltätoista sinne virtasi yläkoululuokkia, mutta yllätyksekseni yläkoululaisia tuli myös vastaan. Olivat siis viipyneet paikalla vajaan tunnin. Ehkä oli lukujärjestyksen kanssa tiukkaa. Alakouluikäisiä kuljeskeli käytävillä syöden karkkia ja juoden limsaa.
Parasta kirjamessuilla ovat haastattelut ja keskustelut. Niitä on aina niin paljon, että on pakko valita kaikkein kiinnostavimmat tai antautua ajelehtimaan ja kuulemaan mitä sattuu kohdalle. Usein on monta mielenkiintoista samaan aikaan eri puolilla. Olin merkannut ohjelmalehteen kaikkein tärkeimmät kohteet, mutta en päässyt kaikkiin niihinkään, kun en joko löytänyt paikkaa ajoissa tai juutuin toisaalle. Satuin tällä kertaa kuuntelemaan ensin Johannes Anyurua, joka on kirjoittanut tulevaisuuteen sijoittuvan romaanin Ixelles. Häntä haastatteli eloisasti Li Andersson. Sitten osuin kuulemaan Jenni Haukion haastattelemia Tuomas Kyröä ja Helena Immosta, aiheena sotaromaanit.
Paras ja varsinainen kohteeni oli Mihail Šiškin, jolta on suomennettu Venäjää käsittelevät kirjat Sota vai rauha, jonka vastikään kuuntelin, sekä Viha ja kauneus, johon aion tutustua mahdollisimman pian. Hän kuvaa sitä, mitä Venäjällä on historiallisesti tapahtunut ja nyt tapahtuu. Uudessa kirjassaan hän käsittelee myös venäläistä kulttuuria. Hän asuu nykyisin Sveitsissä ja osaa kuvat asioita länsimaisille ihmisille ymmärrettävästi. Haastattelijana oli Hannu Himanen. Venäjää käsitteli myös toimittaja Arja Paananen, jota arvostetaan hyvänä Venäjän-tuntijana - jonka toimittajaviisumi Venäjälle on peruttu.
Päätän aina mennessäni, etten osta yhtään kirjaa. Aina tulee silti sorruttua ostoksiin. Siksi onkin ihanaa, että Armaani suostuu aina tulemaan kantajaksi, kun olen kotiin lähdössä. Tällä kertaa hän tuli myös itse messuille, kun saimme edullisesti Hesarin lukijoina kaksi lippua yhden hinnalla. Hän löysikin kaksi kirjaa itselleen, ja tuli myös vaihtaneeksi nettioperaattoria kotona ja maalla... (Minäkin uusin Hesarin tilauksen, ja kuulemma säästin kolmen kuukauden tilaushinnan.)
Tällä kertaa tulin ostaneeksi seuraavat kirjat:
- Minna Lindgren: Minun oopperani - epätäydellinen historia
- Minna Lindgren ja Olli Löytty: Sinfoniaanisin terveisin
- Quynh Tran, Varjo ja viileys
- Wille Riekkinen, Kirjain vai henki
... sekä yhden kirjan, jonka aion antaa joululahjaksi.
Tein myös listaa kirjoista, jotka yritän saada kirjastosta tai BookBeatista heti kun ehdin.
Kirjamessuilla voi myös tavata kiinnostavia ihmisiä. Tällä kertaa ennestään tuttuja osui kohdalle vain kaksi (ja hekin peräkkäin metrin välein!). Mielenkiintoinen keskustelu syntyi messukeskuksen pizzapaikassa, kun kahden toisilleenkin tuntemattoman ihmisen kanssa osuin samaan pöytään, ja meillä virisi innostuneita keskusteluja sekä kirjamessuista että sukututkimuksesta.
Messut jatkuivat tähän päivään asti. Niiden perusteella ei uskoisi, että lukeminen on vähentynyt rajusti ja monet lapset eivät lue juuri ollenkaan. Kirjoja ainakin painetaan enemmän kuin koskaan. Siihen nähden on todella omituista, että kirjailija ansaitsee kirjallaan keskimäärin 1700 euroa - vuodessa! Kirjoittamalla on siis erittäin vaikea tulla toimeen, ellei satu saamaan apurahoja tai tee kirjoitustyötään muun toimen ohella. Kuinka käynee, kun nykyhallitus nostaa kirjojen arvonlisäveroa. Sivistysmaissa sellainen ei tulisi kuuloonkaan, ja on maita, joissa kirjat on vapautettu alvista. Jos minä saisin päättää, poistaisin kirjoilta alvin ja lisäisin äänikirjakuuntelukorvauksia kirjailijoille. Sekin on hyvä ajatus, että uudet kirjat tulisivat äänikirjapalveluihin vasta vuoden kuluttua julkaisusta. Se auttaisi kirja-alaa.
Nyt olen lukemassa Nunna Kristodulin päiväkirjaa. Hämmästyttävää, miten nuorena hän oli jo vakuuttunut siitä, että hänestä tulee nunna. Hänen mukanaan pääsen kurkistamaan kreikkalaisen nunnaluostarin elämään viime vuosisadan loppupuolella. On hienoa, kuinka kirjat voivat viedä mukanaan vaikka minne. Kunpa nuorisokin sen ymmärtäisi!
