Pelätty päivä koitti: Pisa-tulokset julkistettiin tänään.
Tulos ei liene yllätys ainakaan opettajille - tason lasku on ollut tiedossa. Yllätys oli se, miten syvä romahdus on kaikilla osa-alueilla.
Syitä pohdittiin heti tuoreeltaan tänään A-studiossa, ja aiheesta saadaan varmasti kuulla paljonkin lähiaikoina, mutta luulen, että kuka tahansa varttuneempi kollega pystyisi kevyesti nimeämään useita todennäköisiä syitä tulosten heikkenemiseen. Ihmettelin jo aikanaan, kun Suomi komeili Pisa-tulosten kärjessä, miksi silloin piti ryhtyä tekemään useita suuria uudistuksia opetussuunnitelmiin ja opetuksen järjestelyihin. Toki maailma on muuttunut ja oppilaiden taustatkin ovat erilaisia kuin huippuvuosina. Silti saattaisi olla hyvä idea kehottaa Opetushallitusta (ja maan hallitustakin!) kuuntelemaan herkällä korvalla opettajia ennen suuria mullistuksia. Opetus tarvitsee myös rahaa ja on aivan väärä säästökohde, jos ajatellaan maan tulevaisuutta.
Jos minä saisin päättää, harkitsisin ainakin seuraavia toimenpiteitä:
- Ylenmääräisen digivouhotuksen vähentäminen. Oppilailla pitää olla myös oppikirjoja, joita voi alleviivata, joihin voi palata asioita kerratessa ja jotka eivät katoa, kun lisenssi päättyy. Tehtäväkirjoihin pitää saada kirjoittaa sen sijaan että kopioitaisiin tehtäviä vihkoon tai nettidokumentteihin.
- Liiallisesta luottamuksesta oppilaan itseohjautuvuuteen on luovuttava. Ikänsä vuoksi useimmat pyrkivät pääsemään mahdollisimman vähällä eivätkä totu näkemään vaivaa ja ponnistelemaan oppimisen eteen.
- Opettaja selkeästi opettaa tarpeelliset pääasiat eikä oppilaita kehoteta etsimään tietoa itse netistä. Tietoja voi kyllä sen jälkeen kartuttaa netin avulla.
- Päälleliimatut pakolliset ilmiöoppimisjaksot ("monialaiset oppimiskokonaisuudet") voisi unohtaa.
- Inkluusion aiheuttama levottomuus kitkettävä luokista, eli vakavasti käytöshäiriöisten oppilaiden olisi päästävä pienryhmään muita häiritsemästä. Ei ole oikein, että häiritsevän, mahdollisesti väkivaltaisen oppilaan oikeus lähikouluun ja -luokkaan on suurempi kuin luokkatovereiden oikeus rauhalliseen, turvalliseen oppimisympäristöön. Inkluusioon sisältynyt ajatus tuesta, joka seuraa oppilasta luokkaan, osoittautui unelmahötöksi, johon kunnilla ei ole varaa.
- Luokassa ei sallita metelöintiä vaan keskitytään asiaan.
- Erityisopetusta tarjotaan tarvittava määrä. Jos luokassa on useita tehostetun tuen oppilaita, ei yksi viikkotunti erityisopetusta viikossa mitenkään riitä heidän tukemisekseen.
- Ryhmäkoolla on oltava maksimi, jota ei saa ylittää. Samoin koulujen koolla.
- Lukutaidon merkitys on ymmärrettävä ja lukemiselle on annettava aikaa. Vanhempia on ohjattava tukemaan myös kotona lapsen lukutaidon kehittymistä.
- Kotitaustansa vuoksi heikommassa asemassa oleville oppilaille on annettava riittävästi tukea koulusssa. Toisaalta myös lahjakkaimmille oppilaille olisi hyvä tarjota kunnolla haastetta, ettei tarvitsisi ikävystyneenä häiriköidä.
- Käsialakirjoitus on palautettava kunniaan, siis vanha kunnon kauno. Muualla maailmassa on ihmetelty ja paheksuttu Suomen päätöstä siitä luopua. Käsialaharjoittelu tulee hienomotoristen taitojen kehittymistä, ja käsin kirjoitettu jää paremmin mieleen. Liittyy hermoverkkojen kehitykseen ym. Käden taitoja pitäisi muutenkin harjoittaa paljon enemmän. Mistä muuten saadaan tulevaisuudessa taitavia kirurgeja, hammaslääkäreitä ja muita tarkkuutta vaativien ammattien osaajia?
- Taito- ja taideaineiden vähentäminen ovat heikentäneet oppilaiden koulumotivaatiota ja vaikuttaneet osaltaan myös käden taitojen heikentymiseen. Jokaisella olisi hyvä olla jokin ala, jolla loistaa, eikä sen tarvitse olla akateeminen.
Siinä nyt päällimmäiset. Voi aiheellisesti kysyä, miksi listalla ei edes mainita puhelimia. On totta, että puhelimien luvaton käyttö tunneilla on varmasti monien kohdalla suurin syy keskittymisen ongelmiin. Olisi tarpeen saada aikaan sellainen ilmapiiri, jossa opiskelu olisi niin innostavaa, ettei puhelimen selaaminen tulisi edes mieleen. Se vasta unelmahöttöinen ajatus on, joten luultavasti parasta olisi kieltää puhelinten käyttö tunneilla kokonaan. Itseohjautuvuus ei riitä ainakaan yläkoululaisilla somen houkutusten vastustamiseen.
Oma kokemukseni tosin on se, että kun koulussa sovittiin, että alakoululaisten puhelimet pysyvät koulupäivän ajan repussa ja yläkoululaisten oppituntien ajan näkymättömissä, se kyllä onnistui pääsääntöisesti ihan hyvin. Aina on niitä, jotka ensin kokeilevat, mitä siitä seuraa, jos ei toimi ohjeen mukaan, mutta kun seuraus on riittävä ikävä, oppi menee perille.
Oppilaiden käsitys maailmasta on aika erilainen kuin aiemmilla sukupolvilla, kun oman vertaisryhmän lisäksi some tarjoaa tuhansittain uusia, erilaisia esikuvia ja vertaisryhmiä, joiden vaikutus nuorten psyykeen ei välttämättä ole positiivinen. Pelimaailman koukuttavuus ja sisältö jo sinänsä muokkaavat ajattelumaailmaa pienestä pitäen. Jo ekaluokkalaistenkin jutut saattavat kuulostaa aika huolestuttavilta.
Kotiasioihin ei koulu voi juurikaan vaikuttaa. Jos se olisi mahdollista, määräisin, että kaikkien vanhempien pitää olla kiinnostuneita lapsistaan, kysellä kuulumisia. määrätä kotiintuloajat ja kännykkäsäännöt ja tehdä paljon asioita yhdessä. Vanhempien pitäisi pysyä sovussa keskenään ja olla yksimielisiä lastenkasvatuksesta. Lapsille pitäisi lukea paljon ja kannustaa heitä lukemaan myös itse. Vanhempien pitäisi näyttää esimerkkiä ihmisestä, joka lukee kirjoja ja keskustelee lukemastaan.
Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä ajattelen myös, että lapset ja nuoret tarvitsevat turvallisen arvomaailman, johon kasvaa. On surullista, että Suomesta on kehittynyt niin uskontovihamielinen maa kuin mitä se nyt on. Lempeä uskonnollinen kasvatus voisi tuoda turvaa ja opettaa suhtautumaan omiin ja toisten pyhiin asioihin kunnioittavasti. Se lisäisi myös yhteiskuntarauhaa ja ymmärrystä toisinajattelevia kohtaan.
