Kulttuuria

 Olen viime päivinä harrastanut kulttuuria niin paljon, että välillä on vedettävä henkeä ja sulateltava.

Ensinnäkin toissa viikolla kävin Ateneumissa katsomassa Gothic Modern -näyttelyn, joka oli hieno kokonaisuus. Pääaihe oli kuolema, mutta varsinkaan kuolemantanssiaiheiset teokset eivät minua puhutelleet. Ehkä eniten vaikutuin vanhoista pyhimyskuvista. Kammottavin (vaikkakin kaunis) oli aika suurikokoinen työ, jossa nuori nainen istui sairasvuoteella, puristi peittoa käsillään ja katsoi kauhistuneena sänkynsä jalkopäässä istuvaa, siipensä levittänyttä suurta kuolemanenkeliä.

Viime päivien elämykset ovat olleet aiheiltaan keveämpiä. Perjantaina tutustuimme Iittalassa Naivismin talvi -näyttelyyn. Se oli hauska ja monipuolinen. Tällä kertaa yläkerrassa oli useita nukkekotityyppisiä töitä, jotka olivat kerrassaan upeita. Ostimme taas Maija Kanervan kalenterin kuten viime vuonnakin.

Samana päivänä kävin myös Hämeenlinnan kaupunginmuseon Museo Skogsterissa, jonka yläkerrassa on viehättävä Unessa-näyttely, joka esittelee sänkyjä ja nukkumista eri aikoina. Alakertaan avautuu Unikudelmia-näyttely helmikuun puolivälissä, joten sen jälkeen sinne uudestaan.

Lauantaina oli vuorossa Hämeenlinnan taidemuseo. Keltaisessa Engel-osassa on Laila Karttunen ja elämän väriraidat -niminen tekstiilitaidenäyttely, joka on kerrassaan upea. Hienoja kuvakudoksia, revinnäistöitä, ryijyjä ym. En osaa itse tehdä käsitöitä, mutta ihailen suunnattomasti niitä, jotka osaavat. Tässä käsityön taito oli jalostunut taiteeksi, ja tulos on hurmaava. 

Lohrman-rakennuksessa oli Arjen abstraktioita -näyttely, joka taas ei juurikaan puhutellut minua mutta joka varmasti muiden mielestä saattaa olla varsin vaikuttava.

Näiden taide-elämysten väleissä luin Terhi Törmälehdon kirjan Taavi, joka kertoo hänen isoisästään ja tämän sotakokemuksista, ja heti kun sain kirjan loppuun, olikin aika lähteä elokuviin katsomaan dokumenttia Kurkien äiti, joka kertoo suomalaissyntyisen Ellen Vuosalon vaiheikkaan elämäntarinan. Hän asui yli 55 vuotta Iranissa ja teki siellä luonnonsuojelutyötä. Elokuvan ensi-ilta oli syyskuussa 2024. Vuosalo kuoli 8.1.2025 lähes 94-vuotiaana. Hienoa, että hänen tarinansa ehdittiin saada talteen.   

Huominen lukupiiri, jossa Taavia piti käsitellä, siirtyikin eteenpäin, joten nyt on muutama päivä aikaa sulatella näitä kulttuurielämyksiä ja keskittyä muihin asioihin kuten ranskan ja italian opiskeluun. Lukemattomien kirjojen pinot huojuvat myös ympärilläni odottaen aikaa lukemiseen. Ja kuntosali on aina auki...