Olen kuuntelemassa Tommi Kinnusen ja Minna Rytisalon kirjaa Huokauksia luokasta. Yhdyn täysin heidän kritiikkiinsä Suomen koululaitoksen nykytilaa kohtaan. On tehty järjettömiä päätöksiä ja saatu opettajat uupumaan ja vaihtamaan alaa. (Samanlaiseltahan kuulostaa myös sote-alan tilanne!) Kirjan pohdinnat kuulostavat niin tutuilta, vaikka kirjoittajat ovat lukion opettajia ja minä olen työskennellyt peruskoulussa.
Viimeisimpien tutkimusten mukaan nykyoppilaat eivät osaa lukea tai eivät ymmärrä lukemaansa. Kirjoittaminen on yhtä heikkoa. Toki jotkut osaavat, mutta huolestuttavan moni ei pärjää. Yksi syy on se, ettei harjoittelulle ole riittävästi aikaa, kun pitäisi ehtiä niin paljon muutakin. Kun ei osata eikä ole motivaatiota tehdä sellaista, mikä on vaikeaa, heitetään hösseliksi ja häiritään niitä, jotka haluaisivat opiskella, tai jätetään koulussa käyminen kokonaan. Addiktoidutaan pelimaailmaan tai puuhastellaan puhelimella. Pahimmassa tapauksessa syrjäydytään väkivallan ja muiden rikosten tielle. Luokalta toiselle siirretään myös ne, jotka eivät ole saavuttaneet edes minimitavoitteita.
Kuinka tämän ison ongelman - joka onneksi koskee vain osaa oppilaista - ratkaisee opetusministeri? Päättää oppivelvollisuuden jatkamisesta 18-vuotiaaksi asti. Toisen asteen opiskelijoille hankitaan ilmaiset tietokoneet ja niihin digikirjat. Kuinka se auttaa niitä, jotka eivät ole mahdollisesti saavuttaneet edes alakoulun tavoitteita ja ovat siksi syrjäytyneet normaalista koulutyöstä? Ja koska maksuton toinen aste tulee todella kalliiksi, onkin säästettävä rahaa toisaalla, jolloin voi käydä kuten Helsingissä, ettei alakoululaisille riitäkään oppikirjoja, vaan niitä saa lainata vuorotellen. Hulluutta! Jos sama raha olisi annettu varhaisempaan tukeen - esimerkiksi inkluusion haittojen poistamiseen - voisivat kaikki saada peruskoulun päättötodistuksen kohtuullisin tiedoin, ja pisa-tasommekin saattaisi nousta entiselleen.
Huvittavaa, kuinka Suomi oli ensin mallimaa ja kaikki riensivät tänne katsomaan, kuinka ihme on saatu aikaan. Silloin päätettiin pistää kaikki uusiksi. Ja muutoksen suunnittelijoina olivat ne, joilla ei ole käytännön opetuksesta mitään oikeaa tietoa, korkeintaan luuloja. Olisi kannattanut kysyä opettajilta, tai jos kysyttiin, uskoa, mitä he sanoivat.
Jos minä saisin päättää, palattaisiin joiltakin osin entiseen, sillä ei kaikki vanha ole huonoa.
1. Käsialakirjoitus takaisin! Uskotaan tässä asiassa vaikka neurologeja jos ei opettajia.
2. Pienemmät opetusryhmät peruskoulun kaikille asteille.
3. Erityisopettajia ja muuta tukea riittävästi.
4. Varhaiskasvattajille kunnon palkka ja kunnon työolot (kysyttävä heiltä itseltään, millaiset ne ovat)
5. Vanhemmille tukea mahdollisimman varhain, jos näyttää siltä, että kotiolot estävät oppilasta keskittymästä koulutyöhön. Kodinhoitajat takaisin kunnan palkkalistoille. Tulee takuulla halvemmaksi auttaa kaoottisen perhe-elämän järjestämisessä kuin odottaa niin kauan, että ratkaisuna on vain huostaanotto tai vankilakierre.
Omassa työssäni en kohdannut vaikeimpia syrjäytymistapauksia ja suurimpia epäkohtia, mutta maailma ja oppilasaines sen mukana muuttui aika lailla viimeisinä virkavuosina. Olen myös kokenut vakavaa työuupumusta urani aikana, ja pelastuksekseni koitui kokonaisen vuoden vuorotteluvapaa. Nyt koen suurta helpotusta, ettei enää tarvitse olla mukana sopeutumassa taas uusiin kokeiluihin. Kuulun menneeseen maailmaan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti