Kotona jälleen. Takana teatterireissu, ystävien tapaaminen, sieniretki, jopa kuntosalilla käynti. Rintakivut vaivaavat, mutta pidän mahdollisena, että ne ovat rankaperäisiä. Nyt on aika alkaa kotoilla!
Eilen tulin uppoutuneeksi äidin puolen sukupapereihin. Joku huhuili netissä kaukaisia sukulaisiaan, ja ryhdyin ottamaan selvää, olisimmeko me mahdollisesti sukua. Ja kyllä, luultavasti 1700-luvulta löytyy yhteinen esi-isä.
Aika kiehtovaa oli selailla äidiltä jääneitä, enoni hänelle antamia sukupapereita. Minulla on nyt tiedossa yhdeksän äitiäni edeltävää esi-isää hänen isänsä puolelta. Kauimmaisen syntymävuosi ei ole tiedossa vaikka kotikylä ja -talo onkin, mutta toiseksi vanhin tiedossa oleva esi-isä, Pehr nimeltään, oli syntynyt vuonna 1695.
Seuraavaksi haluaisin tehdä rinnakkaisen listan näiden isien puolisoista eli sen sukuhaaran esiäideistäni. Onhan heillä saman verran osuutta geeniperimääni kuin isoisilläkin. Sukunimien kirjokin olisi kiintoisaa tutkittavaa, kun isien puolella se on kaikilla sama. Ja sen jälkeen tekisi mieli tehdä äidinäidin puolelta samanlaiset listat. Sitten olisivat vuorossa isän puolen esivanhemmat, joista jo tiedän jonkin verran mutta myös sen, että joissakin kohden tiedot loppuvat joko siksi, että kirkonkirjat ovat palaneet (kuten Pälkjärvellä) tai isä ei ole ollut tiedossa (kirkonkirjoissa lukee punaisella ÄPÄRÄ). Eihän näistä tiedoista oikeasti mitään hyötyä ole, kunhan vain on hauska ajatella niitä kaikkia sukupolvia, jotka ovat ennen minua täällä omaa elämänpolkuaan taivaltaneet. Ja miten erilaista on ollut elämä Kainuun korpien kuiskeessa tai Karjalan kunnailla kuin nykyaikana kaupungissa.
Jo omia äidin puolen isovanhempia ajatellessa elämäntavan muutos tuntuu käsittämättömän huimalta. Lapsuudessani mummolassa ei ollut sähköjä, ei sisävessaa, ei puhelinta, ei autoa tai traktoria... Posti tuli muistaakseni kahdesti viikossa ja kauppa-auto kävi silloin tällöin. Pienviljelijänä elämä oli rankkaa. Tulivat sitten ensin sähköt ja myöhemmin puhelin. Itse asiassa muutos on minun elinaikanani ollut varmaan paljon suurempi kuin edellisten viiden kuuden sukupolven aikana yhteensä. Sota-ajat ovat tietenkin olleet poikkeuksellisen vaikeita, erityisesti isoviha ja maailmansodat. Esi-isä Eerik syntyi pian Suomen sodan jälkeen ja monen muuton jälkeen asettui taloon, josta tuli meidän suvun koti useaksi sukupolveksi. Saattaa siellä edelleenkin asua kaukaisia sukulaisia.
Olisi todella mielenkiintoista saada tietä lisää menneistä sukupolvista, mutta sukututkimus vaatisi pikkutarkkuutta ja paljon aikaa. Niitä minulla ei ole. Olen yrittänyt selata kirkonkirjoja netistä mutta vetänyt vesiperän - ei löydy kaipaamiani tietoja. Ilman sukututkimuksen peruskursseja homma ei toimi ja saattaa tulla vääriä johtopäätöksiäkin. Nautin siis toisten työn hedelmistä lukemalla omasta suvustani tehtyjä selvityksiä. Jospa niitä löytyisi vielä lisääkin.
Ja kuinka ollakaan, sanotaan, että eläkkeelle jäämisen jälkeen ihmiset alkavat tutkia sukuaan. Tämä pieni kiinnostuksen purkaukseni ei mitenkään johdu eläkeajasta, olenhan tutkaillut isän puolen sukua jo parikymppisestä asti. Sattui vain juuri eilisiltana tulemaan mieleen kysymys mahdollisesta yhteisestä esivanhemmasta, ja kun äidin sukupaperit ovat hallussani, tulin niitä plarailleeksi. Siinä menikin ilta joutuisasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti