Uusi eläkeläisarki ei ole vielä asettunut uomiinsa, ainakaan kotosalla. Olemme olleet edelleen niin paljon muualla, etteivät hommat kotona ole edenneet toivomallani tavalla. Terveyshuoliakin on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Silti voin sanoa täydestä sydämestä, että nautin joka hetkestä, jonka saan olla vapaana.
Kaikenlaista hauskaakin on ehtinyt tapahtua viime viikkoina. Olen käynyt taidenäyttelyssä, tavannut vanhoja ystäviä, ulkoillut lähes joka päivä ja laittanut ruokaa enemmän kuin aiemmin. Mikä parasta, olen myös lukenut enemmän kuin ennen. Nyt on menossa lukupiirimme seuraava kirja Yoko Ogawan Muistipoliisi, joka ei kylläkään ole minusta kovin kiinnostava. Ulkoiluseurana luureissa minulle oli Katri Helenan elämäkerta. Se sopi hyvin kuunneltavaksi, varsinkin kun hän luki sen itse ja laulaa lurautteli aina väliin. Kuuntelin 1.25-kertaisella nopeudella, mikä oli hyvä valinta ja sai hänet kuulostamaan todella reippaalta itseltään.
Minulla on ollut kolme keskenräistä sukankudinta. Yhden sukan sain viimein valmiiksi ystävän ohjeiden rohkaisemana, ja helpottuneena höyrytin juuri sukkaparin valmiiksi. Toisen parin kanssa kävi huonommin: yksi sukka on ollut valmiina pari vuotta, mutta toinen ei onnistu millään - siitä on tulossa valtavan kokoinen ensimmäiseen verrattuna. En ymmärrä, missä on vika, joten aion vielä kerran purkaa koko kantapään ja aloittaa alusta. Sitä ennen neulon kuitenkin kolmannen keskeneräisen parin kokonaan (yksi varsi vasta valmiina) saadakseni tuoretta tuntumaa kantapään tekoon. Ehkä sen kovan onnen sukankin saan sitten tehtyä. Kateellisena katselen, kuinka muut saattavat neuloa kudintaan juuri katsomatta yhden sukan illassa! Toisaalta jokainen itse neulomani sukkapari ilahduttaa minua suuresti, kun tiedän, etten ole luontainen lahjakkuus. Kaikenlaiset kuvioneuleet jätän mielelläni muille, minä pitäydyn perusmalliin.
Tänään vein kassillisen paperia paperinkeräykseen, eli olen saanut hiukan edistettyä myös työhuoneen järjestelyä. Sukupapereita ja äidin jäämistöäkin olen hiukan tutkaillut ja ollut yhteydessä serkkujen kanssa asian tiimoilta. Se on ollut mukavaa.
Kävin myös työpaikalla, juhlaan kutsuttuna seniorina! Tuntui aika erikoiselta. Parasta oli tavata muita senioreja eli työkavereita vuosien varrelta. Tutultahan siellä olo tuntui.
Marraskuun pimeys hämmästyttää enemmän kuin koskaan aiemmin. Enhän ole sitä ennen kokenutkaan, kun olen viettänyt päivät keinovalaistuissa tiloissa ja havainnut pimeän vain aamuin illoin työmatkoilla. Nyt tajuan, kuinka aikaisin pimeys alkaa ja kuinka lyhyt on valoisan aika päivällä. Täytyy olla tarkkana, että ehtii ulkoilemaan päivänvalossa. Muutamana päivänä kävikin niin, että oli jo hämärää ennen kuin tajusin, että päivä on menossa ohi. Hesarin lukeminen vie liikaa aikaa... Olen myös huomannut, kuinka rauhallista on suurissakin kaupoissa päiväsaikaan, kun siellä eivät ole koululaiset eivätkä työssäkäyvät.
Kuntosalille en valitettavasti ole ehtinyt, vaikka se olisi todella tarpeellista. Ehkä huomenna voisin yrittää, jos olo on hyvä. Sain tänään sekä korona- että influenssarokotuksen. Ensin kuitenkin menen kaupungille ja ehkä Ateneumiin katsomaan impressionistinäyttelyä. Elokuvien päivänäytöksetkin ovat vielä kokematta.
Lomakodista eilen lähtiessämme unohdimme vihannekset jääkaapin laatikkoon. Niinpä päätimme mennä pian uudestaan. Se tässä eläkeläisyydessä on mukavaa, että voi muuttaa suunnitelmia noin vain. Katsotaan, milloin tulee lähtöfiilis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti