Eilisen pika-analyysini lisäkkeeksi vielä muutama näkökanta yön yli nukuttuani:
Hulluin - ja kallein - uudistus vuosikymmeniin oli oppivelvollisuusiän nostaminen 18 vuoteen taloudellisen niukkuuden aikana. Lähes lukutaidottomina peruskoulunsa päättäneet motivoitumattomat opiskelijat pakotetaan koulunpenkille vielä vähintään kahdeksi vuodeksi ilman että heillä on tarvittavia opiskeluedellytyksiä. Kaikille toisen asteen opiskelijoille taataan ilmaiset opiskeluvälineet, mm. tietokoneet. Kiva idea, mutta jos rahaa on vähän ja tarkoituksena estää koulupudokkuutta, olisi kannattanut panostaa perusasioiden oppimiseen koulutien alkuvaiheessa eikä pakottaa pudokkaita kokemaan lisää epäonnistumisia. Kertotaulun, lukemisen ja kirjoittamisen osaamattomuus 16-vuotiaana ei taida parantaa tulevaisuudennäkymiä, vaikka oppivelvollisuus jatkuisikin.
Olen kuullut surullisia tarinoita toisen asteen koulutuksesta, jossa esim. lähihoitajiksi opiskelee henkilöitä, joilta yksinkertaisetkaan laskutoimitukset eivät onnistu. Kuinka he voisivat pärjätä lähihoitajan vaativassa työssä? Ja onko nykymaailmassa mitään ammattia, jossa voisi onnistua ilman luetun ymmärtämisen tai kirjallisen ilmaisun taitoa?
Luokalle jääminen asioiden uudelleen opiskelemiseksi kannattaisi palauttaa valikoimaan. Harmittaa vieläkin erään oppilaan kohtalo, jota en koulun johdon kiellon vuoksi saanut jättää luokalle, vaikka hän ei ymmärtänyt lukemaansa eikä oppinut vuoden aikana reaaliaineissa juuri mitään. Olisin suonut hänellekin onnistumisen elämyksiä oppimisessa.
Tämän päivän todellisuutta ovat myös puutteellisesti suomea osaavat maahanmuuttajaoppilaat, jotka vuoden valmentavan opetuksen jälkeen siirtyvät ikätasoiselleen luokalle. Kuinka he voisivat ymmärtää suomenkielistä opetusta ja oppikirjoja/digimateriaaleja, jotka ovat haastavia myös äidinkielisille? Pitäisi olla jokin välimuoto valmistavan ja ikätasoisen suomenkielisen opetuksen välillä, varsinkin mikäli oppilas on jo ohittanut alkuopetusiän. Tällöin maahanmuuttajaopiskelijan motivaatio oppimiseen säilyisi ja hän kokisi opiskelun mielekkääksi sen sijaan että hän turhautuisi liian suurten vaatimusten edessä. Taito- ja taideaineiden tunneilla voisi opiskella ikätasoisissa ryhmissä.
Joidenkin suomenkielisten oppilaiden kompastuskivenä saattavat olla pulmat ruotsin tai englannin oppimisessa. Kaikilla ei ole kielipäätä, mutta jokainen voi oppia jotakin, jos on sinnikäs ja ahkera. Nämä ominaisuudet eivät ehkä ole kovin hyvin kehittyneitä tiktok-sukupolvella, jonka keskittymiskyky on kehittynyt 15 sekunnin mittaiseksi. (Syystä eivät teknologiajättien suurimmat johtajat ole kieltäneet omilta lapsiltaan somen käyttöä.) Motivaatio kielten opiskeluun ei ehkä myöskään ole kovin suuri niillä, jotka asuvat seuduilla, joilla vieraita kieliä ei juurikaan kuule eikä niiden tarvetta tiedosta.
Paljon on parannettavaa, jos tahtoa ja resursseja riittää. Kyseessä on - ei enempää eikä vähempää kuin - Suomen tulevaisuus!
Kyllähän me vanhemman polven opettajat tiesimme, että taso laskee, kun perusharjoittelu väheni viimeisen 20 vuoden aikana huomattavasti. Tuli kaikkea muuta mukavaa... Jouduin itsekin joskus sanomaan kollegalle, etten ehdi tehdä monta päivää kestävää rautalanka-askartelua tai osallistua hauskaan nettihaasteeseen, kun meidän piti tehdä ihan tavallista ma- & ai-perusharjoittelua. Silti ehdimme tehdä kuvikset ja käsityöt, hassutella ja retkeillä, mutta varjelin tärkeitä matematiikan ja äidinkielen tunteja.
VastaaPoistaOpetin 30 vuotta S2-oppilaita luokassani muiden joukossa. Meillä toimii hyvin, että valmistavan jälkeen alakoulun oppilaat laitetaan yleensä ikätasoaan alemmalle luokalle, paitsi 6-7 vuotiaat ekaluokalle. Siellä oppivat muiden kanssa lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Tosin ensimmäiset 10-15 vuotta S2-oppilaat tupsahtivat kielitaidottomina suoraan luokkiin, kun mitään valmistavaa ei ollut vielä keksittykään. Oppivat nopeasti suomen kielen, kun ei ollut muita samaa äidinkieltä puhuvia koko koulussa. (Pelkästään työperäisestä maahanmuutosta oli silloin alussa kyse.)
Meillä alkuopetuksessa tarvittaessa jätettiin luokkaa kertaamaan ja siitä oli hyvät kokemukset. Itse en ole varma, olisiko myöhemmillä luokilla enää ollut hyötyä, jos oppimisvaikeudet ovat jo kasaantuneet. Jos tuki toimi, sitä oli riittävästi, myös ohjaajaresurssia, ja ryhmäkoko maltillinen, päästiin ihan mukaviin tuloksiin. Nyt en ole varma, kun meilläkin ensi vuonna pikkukouluja lakkautetaan ja luokkakoot suurenevat vuosi vuodelta.
On mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan opetus kulkee. Voimme tietenkin koulussa vaikuttaa vain siihen, mikä on koulun tehtävän alla, ja paljon on epäkohtia, joihin koulu ei voi puuttua. Kännykkävouhotusta kyllä ihmettelen. Monet koulut ovat tehneet jo aika päiviä sitten sopimuksen, että kännyköitä ei pidetä tunnilla turhaan esillä. Meidän alakoulussa se toimi hyvin, enkä muista koskaan tunnilla olleen tarvetta tästä muistutella, ei edes kutosten kanssa. Varmaan suuret koulukohtaiset erot käytännöissä.
Onneksi ei enää tarvitse näitä asioita päivittäin pähkäillä! Nautitaan toisenlaisesta elämänvaiheesta.
Todellakin! Kyllä tuntuu mukavalta olla nyt koulumaailman ulkopuolella kaikessa rauhassa... (Ja olisi ehdottomasti kannattanut meiltä kysyä ennen kuin koulua ruvettiin korjaamaan, vaikka se ei ollut rikki :->>)
VastaaPoistaToisaalta on hyvin surullista, että suomalaisten sivistys ohenee ja elämä pintapuolistuu, kun ei nuoriso enää saa kunnollista kasvatusta ja opetusta.