Kirjavalintoja

 Sain joululahjaksi lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan. Tänään päätin viimein lähteä matkaan ja käyttää sen. Kuljin kaupan kaikki hyllyrivit moneen kertaan läpi, mutta oli yllättävän vaikea löytää yhtään  niin mieleistä, että olisin halunnut omaan hyllyyni. Valikoimakin tuntui kovin suppealta. Tiesin, että Akateemisesta tai Rosebudista olisin varmaankin löytänyt helpommin luettavaa, mutta nyt olin Suomalaisessa.

Olihan siellä hyviäkin kirjoja, mutta olin ne jo lukenut tai kuunnellut.Vain yhden ostoksen tiesin ennalta varmasti, vaikka en yleensä kovakantisia dekkareita ostakaan: Fred Vargasin Varjojen tallaajat. Vargas on ranskalaisista kirjailijoista suosikkidekkaristini. Olen lukenut kaikki Adamsberg-kirjat joko suomeksi tai ranskaksi ja odottanut kiihkeästi, että hän kirjoittaisi lisää. Joku arvostelija joskus luonnehti Vargasin kirjojen sisältävän vinksahtanutta huumoria. Sepä juuri. (Sivumennen sanoen: Adamsberg-sarja kannattaa lukea järjestyksessä, sillä hän vanhenee sarjan kuluessa, tulee isäksi, kohtaa poikansa aikuisena jne.)

Vargasin löydettyäni haahuilin hyllyjen välissä pitkään löytämättä mitään riittävän kiinnostavaa. Sitten päätin valita Joel Haahtelan Sielunpiirtäjän illan, jonka olin jo e-kirjana aloittanut mutta säästänyt loput rauhallisempaan hetkeen. Aloitan mielelläni alusta ja luen keskittyneesti koko teoksen. Kurkotin kirjan ylähyllyltä ja huomasin, että se olikin viimeinen kappale.

Sitten piti vielä löytää ainakin yksi lisää. Kävin valikoiman useaan kertaa läpi, mutta mikään ei tehnyt erityistä vaikutusta. Olisi ehkä kannattanut mennä Helsinkiin suurimpaan myymälään, mutta olin sattunut pyöräilemään Selloon. Sitten onnisti: uusien kirjojen pöydästä löytyi teos Eläinlääkärinä revontulten mailla, kirjoittaja Venla Jyrkinen. Lappi on aina viehättänyt, ja eläinlääkärin työ on jotakin, mistä en paljon tiedä mutta mielelläni tutustun. Oikeastaan jo sormet syyhyävät ja tekisi mieli aloittaa sen lukeminen.

Keskeneräisiäkin on kyllä aika monta, ja vielä enemmän lukemista odottavia kirjoja. Eilen ryhdyin bussimatkalla kuuntelemaan Ann Napolitanon Kaunokaisia, jota on kovasti kehuttu. Sain sen joululahjaksi, joten voin pääosin lukea sen kirjana (mikä on paljon mukavampaa kuin tihrustaa ruudulta e-kirjaa tai kuunnella tuntikausia äänikirjaa) mutta jouduttaa etenemistä kuuntelemalla välillä, kun on sopiva hetki vaikka bussissa tai junassa. En vielä tiedä, mitä kirjasta ajattelen, mutta annan sille nyt mahdollisuuden, kun kuulemma Oprah ja Obamakin ovat suositelleet...

Edellinen lukukokemus eilisiltaista kirjapiiriämme varten olikin toisentyyppinen: luimme Runotyttö-kirjan eli L.M. Montgomeryn Pienen runotytön uuden, Kaisa Rannan tekemän suomennoksen ja mietimme eroja edellisiin versioihin. Vanhempaa, v. 1961 uudistettua I.K.Inhan suomennosta, jota itsekin lapsena luin, en saanut käsiini ennen kuin juuri ennen tapaamistamme, joten en ehtinyt kovin syvällisesti niitä verrata. Onneksi toiset olivat onnistuneet siinä paremmin ja tekivät teräviä havaintoja. Jäimme miettimään, oliko ensimmäinen suomennos v. 1928 kenties tehty ruotsinnoksen pohjalta, vai oliko käytössä ollut alkuperäisteos, jota Kaisa Ranta on nyt varmasti käyttänyt. Nykykäännöksessä tulevat paremmin esiin ainakin huumori ja erilaiset puhetavat. Yhtä kaikki uusi suomennos liikutti ja teki vaikutuksen minuun samoin kuin nuorempanakin lukijana. Tällaisten tyttökirjojen hengessä olen kasvanut!

       

PS Tänään sain postissa pääsiäiskortin. Siinä oli postileima Helsinki 11.4.25. Miten ihmeessä sen matka samassa kaupungissa saattoi kestää 2,5 viikkoa?