Jo koitti pääsiäinen

 

Pääsiäinen on täällä taas. Kristus nousi kuolleista!

Eilisiltana kuuntelin pääsiäisyön palvelusta Uspenskin katedraalista aina Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarnaan asti.  Yöuni jäi sen jälkeen kovin lyhyeksi, ja kellot piti kaiken lisäksi siirtää saman tien kesäaikaan. Niinpä aamiaista nautittiinkin vasta radiojumalanpalveluksen aikaan. Se tuli tällä kertaa Joroisista.

Tänään olimme lähdössä suvun pääsiäisaterialle, mutta siellä oli tuoretta nuhaa tarjolla, joten jäinkin toipilaana kotiin. Pitäisi parantua viikon päästä alkavaa kurssia varten. Samalla sairastan myös oikeaan kädenselkään eilen iskenyttä kovaa kipua, jonka vuoksi en kärsi tehdä kädellä juuri mitään. Mietin kuumeisesti, mistä kipu ja ehkä tulehdus (on punainen ja kuumottava) ovat voineet saada alkunsa, kun en muista satuttaneeni kättä mihinkään. Tämän hetken epäilykseni on se, että innostuin vähän liikaa opiskelemaan puhelimen kautta Duolingolla italian alkeita ja sain aikaan rasitusvamman! Ainakaan en millään kärsi pidellä puhelinta kädessä. Kättä kyllä särkee koko ajan asennosta riippumatta. 

Tänään kuulin ensi kertaa peipposten laulavan. Ilon ääni ihanainen (vaikkei korkealla lentele ja laulelekaan)! Samaan aikaan sepelkyyhkypariskunta käveli tien viertä. Niiden huhuilua kuulin jo eilen. Mustarastaan laulua ei vieläkään omalle pihalle kuulu, mutta sitä kantautui toissapäivänä kauempana lumisesta metsästä. Meidän pihan mustarastas oli taas erehtynyt aloittamaan pesänrakennuksen autokatoksen hyllylle. Se ei aavista, että orava käy siellä tarkistelemassa vähän väliä, eivätkä poikaset siltä säästyisi. Niinpä Armaani siirsi pesäainekset pois katoksesta. Oli kuulemma käytetty muovinsuikaleita korsien lisäksi. Jospa löytyisi parempi paikka ja ekologisemmat ainekset.

Kuuntelin äsken Yle areenasta pääsiäispäivän Kirkkovieras-ohjelman, jossa Jyrki Linnankivi oli haastateltavana ennen minituomasmessua ja sen jälkeen. Kiinnostava oli, ja musiikki oli riemukasta, pääsiäisiloa tulvillaan.    

Muistanko oikein, että entisaikaan pääsiäistä juhlittiin neljän päivän ajan? Onhan se kristikunnan suurin juhla. Lapsuudessani muistaakseni helluntaikin oli kaksipäiväinen.  Nykyisin pääsiäinen ei monellekaan merkitse mitään. Kaupat ovat auki eikä elämä muutenkaan eroa arkipäivästä. Olen sitä mieltä, että pyhäpäivät ovat tärkeitä tarpeellisia. Mutta minä olenkin "old school" -tyyppi, kuten Jyrki69 asian ilmaisisi.    

Pitkäperjantaina

 

"Tänä murheen ja tuskien päivänä olemme kokoontuneet Jumalan kasvojen eteen..." Näin alkoi lapsuudessani pitkäperjantain jumalanpalvelus. Muistan kirkkoherran äänen ja hartaan hiljaisuuden, joka kirkossa vallitsi. Kirkonkellot eivät olleet soineet eikä urkuja kuultu, vaan kirkkokuoro johti veisuuta ilman säestystä.

Pitkäperjantai on vaikuttava kirkkopyhä, jolloin haluan osallistua kirkossa jumalanpalvelukseen samoin kuin kiirastorstainakin. Tänä vuonna iloitsin jo etukäteen siitä, että olemme pääsiäisen ajan kotona ja saatan käydä kirkossa joka päivä. Toisin kävi. Olenkin flunssaisena kotona. 

Onneksi on radio ja netti. Eilisiltana osallistuin verkossa Orimattilan seurakunnan kiirastorstain messuun. Tänään vierailen ehkä Yle1:n kautta Pyhän Katariinan kirkossa Turussa. 

Eilisiltana kuuntelin Ylen lähettämää Matteus-passiota radiosta. Samalla seurasin Yle Areenasta Kare Eskolan juontamaa chattia ja hänen vinkkaamanaan passion käsiohjelmaa siinä sivussa, rinnakkain saksan- ja suomenkieliset sanat. Hieno elämys! Passion sisältö avautui aivan uudella tavalla. Varsinkin koraalien sanat koskettivat. Ihmettelen ja ihailen Johann Sebastian Bachin taiturillista kykyä sanoin ja sävelin kertoa Vapahtajan kärsimyshistoriaa ja liittää se kuulijan kokemuksiin ja tunteisiin.  Ei turhaan mainita Bachia viidenneksi evankelistaksi!

Kare Eskola mainitsi lapsuudenkokemuksestaan Taulumäen kirkon kovalla penkillä kuuntelemassa kolmetuntista jykevää musiikkiesitystä. Minulle Matteus-passiosta tulee mieleen Johanneksen kirkko, johon jäin ensimmäisinä Helsingin-vuosinani kiirastorstain ehtoollismessun jälkeen konserttiin. Oli siinä istumista yhdelle illalle! Eväät oli onneksi mukana, joten ennen passion alkua sekä väliajalla saattoi ottaa hiukan välipalaa. Silloinkin olivat tekstit edessäni, mutta keskittyminen ei ollut samanlaista kuin eilen, jolloin istuin oli pehmeämpi ja välillä saattoi nousta venyttelemään. Väliaikaa tosin ei eilen ollut, sillä esitys oli taltioitu viime vuonna Musiikkitalosta, ja toinen osa jatkui heti ensimmäisen perään. 

Minulle Taulumäen kirkosta tulee mieleen Bachin jouluoratorio, jota lauloin silloisessa kuorossani.  Ja Jesu meine Freude, josta pidin erityisen paljon. (Taisi olla Kare Eskolan isäkin laulamassa samassa kuorossa.)   

---

Nyt siis pysyttelen kotona lievästä flunssasta ja lepän siitepölystä kärsien. Ulkona on melko keväistä, vaikkakaan en eilen pienen ulkoiluni aikana vielä nähnyt leskenlehtiä. Naapurin kohdalla kadunvarressa on jo muutama krookus kukassa. Omassa kukkapenkissä narsissit ovat  jo nousseet parisenttisiksi.  Raparperin päällä on osittain vielä pikku rippunen lunta, mutta jo näkyy myös punaista alkua kasvamassa aivan lumen vieressä. Äsken lensi kurkiaura ohi kohti pohjoista. Kiuruja ei tällä kaupungissa näy, mutta odotan kiihkeästi peipposten saapumista samoin kuin mustarastaiden kevätlaulua. Armaani kertoi sitä jo kuulleensa, mutta minä en vielä. Mustarastaat kyllä hyppelevät pihamaalla niin kuin ovat tehneet koko talven. Eilen oli tämän kevään lämpimin päivä, 10°C. Kevään tuloa on riemastuttavaa seurata.   

Järvenpäässä

 

Eilen tuli mahdollisuus käydä Järvenpäässä. Vaikka se on aika lähellä, en tunne sitä lainkaan. Päätin saada kirjastobongausprojektini taas vauhtiin, ja otin ensimmäiseksi selvää, missä on Järvenpään kirjasto. (Siellä käynnistä voit lukea yläpalkista löytyvän nappulan kautta.)

Olin etukäteen tutkaillut Järvenpään kaupungin nettisivuja ja katsonut, mitä matkailijoille suositellaan. Eipä paljon mitään näin talvisaikaan eikä varsinkaan tiistaisin, jolloin taidemuseo, jossa olisi ollut kiinnostava näyttely, on kiinni. Tutustumiskohteita löytyi kaksi: kävelykatu ja Vanhankylänniemi. Sinne siis.

Kävelykatu alkoi rautatieasemalta, joten se oli helppo löytää. Leveä katu, joka on varmaankin kesällä täynnä elämää. Sen varrella olleet liikkeet eivät houkutelleet (optikko, kirjanpitotoimisto...) paitsi panimme merkille pari mahdollista lounaspaikkaa. Kadun päässä alkoi puistoalue, jossa oli siellä täällä pöytäryhmiä. Selvästikin piknik-alueeksi suunniteltu avara alue. Suuntasimme rantaan ja niemen kärkeen. Jäällä oli matkaluistelurata, joka jatkui silmänkantamattomiin, ja paljon luistelijoita. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja oli mitä hienoin kevätpäivä. Jää oli tasainen ja näytti todella kutsuvalta. Harmi, ettei ollut luistimia mukana. 

Alueelta löytyi myös iso, korkea, keltainen, teräksinen taideteos. Tiesin netin perusteella, että sen nimi oli Kolmisointu ja taiteilija Rolf Westphal amerikkalainen. Ihailimme sitä myös läheltä, ja mieleen palasi tieto, että taiteilija oli halunnut teokseen kaiverrettavan hänen nimensä lisäksi myös sen toteuttaneiden valajien nimet. Hyvä juttu.

Palattuamme kävelykadulle valitsimme lounaspaikaksi ravintolan nimeltä Bumma, sillä sieltä tuli paljon ruokatunninviettäjän näköisiä ihmisiä juuri ulos. Päättelin, että olivat valinneet hyvän paikan ja että siellä on tilaa, sillä toimistojen lounastunti oli juuri päättymässä. Ihan asiallisen lounaan siellä sai. 

Palasimme sitten kirjaston takana olevalle parkkipaikalle. Matkalla morjestimme paikkakunnan suurmies Jean Sibeliuksen patsasta. Infotaulu kertoi, että patsas oli aiemmin ollut huomaamattomammassa paikassa vuodesta 1964, mutta se oli myöhemmin siirretty keskemmälle. Kummassakin sijainnissa Sibbe katseli Ainolaan päin.

Mitä ajattelen Järvenpäästä retken jälkeen? Päätin, että on tultava uudelleen jonakin kauniina kesäpäivänä, ja loppuviikosta, jolloin pääsisi tutustumaan taidemuseon kiinnostavaan Eero Järnefeltin ja Venny Soldanin näyttelyyn. Jos Ainola olisi auki, siellä olisi kiinnostavaa käydä myös. Junalla pääsee taidemuseon viereen, joten tuleminen on helppoa. Välimatka Ainolaan ei ole tiedossa. Voisi myös käydä katselemassa Tuusulanjärvelle. Ehkä jokin kiva kahvilakin löytyisi. Varsin kiinnostava paikka siis.    

Aikansa kutakin…

 Olemme maalla, Armaani vanhassa kotitalossa. Pikkupakkasta, puolipilvistä. Katselen lintusia, joille juuri eilen laitettiin lisää pähkinöitä, siemeniä ja talipalloja. Radiossa soi rauhallinen musiikki radiokirkon jälkeen. Ei ole mitään välttämätöntä tehtävää, vapaa päivä. Miten ihanaa! Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saan nauttia tällaisesta rauhaisasta pyhäpäivästä. 

Nämä ihan samat olosuhteet voisivat olla painajaismainen kokemus jollekin nuorelle! Muistan, kuinka itse murrosikäisenä kammoksuin mökillä olemista, kun piti olla ” kaukana kaikesta”. Silloin ei ollut sähköjä, puhelimia, ”ei mitään tekemistä”. Vanhemmat olivat innoissaan ja puuhastelivat kaikenlaista kaiken aikaa, mutta minä ärsyilin. Sen ikäisenä olisi pitänyt olla siellä missä muutkin ja olisi pitänyt olla kiinnostavaa tekemistä ikätovereiden kanssa. 

Aikansa kutakin, sanoisin. Kussakin iässä on omanlaisensa onnenhetket. Nyt on niin ihanaa, kun ei tarvitse tehdä mitään. Kuitenkin teen koko ajan, mutta en velvoitettuna vaan vapaana. Eilen tänne tultuamme kävin läheisellä pellolla hankikävelyllä. Saunoimme. Luin kirjaa. Leivoin mustikkapiirakan ja tein sämpylätaikinan jääkaappiin. Tänä aamuna paistoin sämpylät aamiaiselle ja luin Hesaria. Katselin lattialla kiertelevää muurahaista ja pensaissa pyrähteleviä lintuja. 

Kymmenien vuosien stressin ja ultrakiireisten päivien jälkeen en vieläkään ole uskoa todeksi tätä vapautta! Ennen tunsin eläväni oikeasti vain kesällä. Nyt lähes kaikki päivät ovat kiireettömiä. Ehdin ajatella! Sitä kaipasin kaikkein eniten työelämässä. 

Entinen työkaverini kysyi jokin aika sitten, olenko nähnyt koulu-unia eläkkeelle jäätyäni. Kielsin. Nyt niitäkin on ehtinyt tulla kaksi kertaa. Toisessa oli mukanani oppilasryhmä, toisessa seikkailin ex-kollegojen seurassa. Kumpikaan ei ollut painajainen, mutta herättyäni olin tyytyväinen siitä, että ”se olikin vain unta”.

Kunpa elämä jatkuisi tällaisena. Jokaisesta päivästä kiitollisena, uutta päivää uteliaana odottaen. 

Kiitollisuutta ilmassa

• Ihana, ihana auringonpaiste! Pilvisen, harmaan helmikuun jälkeen on taas kirkasta auringonpaistetta. Keventää mieltä.
• Olemme päässeet hiihtämään keväthangille. Lunta ei ole paljon, mutta se riittää kuitenkin. Hyvät sukseni luistavat, vaikka ladulla on paikka paikoin vähän vettäkin. 
• Toisaalla näkyy auringossa kimmeltävä, vapaa järvenselkä. Jäät lähtevät pikkuhiljaa ja kesä lähestyy.
• Vieläkin ihmettelen onnellisena tätä eläkeläiselämää. Saan aamulla miettiä, mitähän tänään tekisin… Kalenteri on jokseenkin tyhjä koko kevään osalta. Ei koskaan ennen. Vuosikymmenet kellon ja kalenterin orjana olleena nautin vapaudesta.
• Ulkoiluun on viime päivinä ollut mahdollisuuksia entistä enemmän. Tekee hyvää. Lihakset eivät ole hiihdostakaan kipeytyneet niin kuin ensimmäisellä kerralla muutama viikko sitten. 
• Olen viimein alkanut nukkua paremmin. Saatan herätä vasta seitsemältä, joskus jopa kahdeksalta, mikä tuntuu ylelliseltä. On parempi  mieli, kun on nukkunut tarpeeksi. 
• On ollut aikaa leipoa ja laittaa ruokaa. Ruuanlaittokaan ei enää tunnu niin hankalalta kuin ennen.
• Sain apteekista hyviä neuvoja allergialääkitykseen. Käypä hoito -suositukset ovatkin muuttuneet, ja oma lääkitykseni kohentuu nyt huomattavasti.
• Aamun lehdessä kerrottiin, että katupölytilanteesta on tänä vuonna tulossa katastrofaalisen huono. Ihanaa, ettei tarvitse työmatkapyöräillä eikä välttämättä edes oleskella kaupungissa.