Vaarallinen nimi

 Lauloin lapsena antaumuksella kirkossa virttä "On Jeesus nimi ihanin". Nykypäivänä Suomessa on ainakin yksi lapsi, joka ei koskaan saa kuulla tuota eikä mitään muutakaan laulua, jossa mainitaan Jeesuksen nimi - ainakaan niin kauan kuin hänen äitinsä voi asiaan vaikuttaa. Maailma on mennyt aika kummalliseksi, kun kyseiselle lapselle on maksettu 1500 euron korvaus siitä, että hän vahingossa kuuli konsertin yhdessä laulussa Jeesus-sanan. Kyse ei ollut hengellisestä tilaisuudesta vaan kuorokonsertista, jossa oli kaikenlaista musiikkia. Lisäksi kanttorin tiedotus siitä, että lapsikuoroon otetaan uusiakin laulajia, koettiin uskonnolliseksi vaikuttamisyritykseksi. 

Missä on suvaitsevaisuus? Voivatko vanhemmat todella määrätä noin vahvasti lapsensa umpioon, jossa ei toisenlaisista katsomuksista saa olla häivähdystäkään? Aiemmin on paheksuttu  lestadiolaisten televisio- ja tanssikieltoja, joissa lasta on yritetty varjella vierailta vaikutteilta, ja joillekin lapsille siirretään kotona epäluuloa ja kielteisiä asenteita kaikkea erilaista kohtaan. Tässä tapauksessa se on kääntynyt näin, että kaikki kristinuskoon vivahtava on vaarallista.

Ehkäpä se onkin! Jeesuksen nimessä on selvästi voimaa, jonka kyseinen ilmeisesti uskonnoton äitikin tunnistaa. Mutta että rahallinen korvaus asiasta - suurempi kuin monissa tapauksissa rikosuhrikorvaus ja suurempi kuin monen lapsiperheen kuukauden ruokabudjetti. Voiko tästä tulla joillekin tapa rahastaa? 

Muistan kun itse nuorena kuoronjohtajana jouduin asian eteen, kun oli tulossa esiintyminen koulun joulukonsertissa, joka pidettiin kirkossa. Eräs muslimiperhe kielsi lapsensa osallistumisen kuoroon jo alkusyksystä, kun konserttiasia heille selvisi. Toki joululauluissakin on tietenkin kristillistä sisältöä, jos ne kertovat joulusta, mutta se ei ehkä olisi haitannut, koska Jeesus on islaminuskossakin tärkeä henkilö. Kirkkoon astuminen olisi heille ollut kauhea asia. Niinpä jonakin myöhempänä vuonna otin konserttipaikka-asian esille toisen muslimikuorolaisen isän kanssa: esiinnymme kirkossa. "Totta kai", sanoi isä, "minä olen muslimi omalla tavallani." Toiselta muslimiperheeltä tuli kerran joulukirkon yhteydessä kysely, saisivatko he tulla koko perhe koulun joulukirkkoon. Totta kai olivat tervetulleita tutustumaan kristilliseen traditioon.    

Avaramielisyyttä, suvaitsevaisuutta ja uteliaisuutta erilaisuutta kohtaan on onneksi kaikissa ryhmissä myös, jos kohta on myös yksisilmäisyyttä, tuomitsevuutta ja epäluuloa. 

Kristinusko on ollut merkittävässä asemassa Suomessa ja muissakin länsimaissa vuosisatoja. Nyt on käymässä päinvastoin. Täällä kristinuskon toivotaan häviävän julkisuudesta yksityisasiaksi. Kristittyjen vainoista, jotka valitettavasti ovat jatkuvia monissa maissa, ei täällä uutisoida juurikaan. Pohjois-Koreassa, Iranissa ja Afganistanissa esimerkiksi on hengenvaarallista tunnustautua kristityksi. Toisinajattelevien syrjintä on aika tavallista myös poliittisesti jakautuneissa yhteiskunnissa. Länsimaiseen humanistiseen traditioon kuitenkin kai teoriassa kuuluu erilaisten katsomusten kunnioittaminen ja suvaitsevaisuus.  Missähän määrin meidän pitäisi suvaita myös suvaitsemattomia?

On totta, etten lapsena olisi laulellut Jeesus-lauluja, elleivät vanhempani olisi päättäneet kasvattaa minua kristityksi. En tiedä, kuinka olisi suhtautunut kristinuskoon, jos olisin tutustunut siihen vasta aikuisena. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että asiat ovat menneet näin niin kuin ovat. On myös mahdollista, että Jeesuksesta täysin tietämätön suomalaislapsikin joskus elämässään törmää Jeesukseen joko nimenä tai elävänä persoonana. Tynnyrissä kasvanutkin saattaa joskus kiinnostua siitä, mitä on tynnyrin ulkopuolella.