maanantai 28. huhtikuuta 2025

Kirjavalintoja

 Sain joululahjaksi lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan. Tänään päätin viimein lähteä matkaan ja käyttää sen. Kuljin kaupan kaikki hyllyrivit moneen kertaan läpi, mutta oli yllättävän vaikea löytää yhtään  niin mieleistä, että olisin halunnut omaan hyllyyni. Valikoimakin tuntui kovin suppealta. Tiesin, että Akateemisesta tai Rosebudista olisin varmaankin löytänyt helpommin luettavaa, mutta nyt olin Suomalaisessa.

Olihan siellä hyviäkin kirjoja, mutta olin ne jo lukenut tai kuunnellut.Vain yhden ostoksen tiesin ennalta varmasti, vaikka en yleensä kovakantisia dekkareita ostakaan: Fred Vargasin Varjojen tallaajat. Vargas on ranskalaisista kirjailijoista suosikkidekkaristini. Olen lukenut kaikki Adamsberg-kirjat joko suomeksi tai ranskaksi ja odottanut kiihkeästi, että hän kirjoittaisi lisää. Joku arvostelija joskus luonnehti Vargasin kirjojen sisältävän vinksahtanutta huumoria. Sepä juuri. (Sivumennen sanoen: Adamsberg-sarja kannattaa lukea järjestyksessä, sillä hän vanhenee sarjan kuluessa, tulee isäksi, kohtaa poikansa aikuisena jne.)

Vargasin löydettyäni haahuilin hyllyjen välissä pitkään löytämättä mitään riittävän kiinnostavaa. Sitten päätin valita Joel Haahtelan Sielunpiirtäjän illan, jonka olin jo e-kirjana aloittanut mutta säästänyt loput rauhallisempaan hetkeen. Aloitan mielelläni alusta ja luen keskittyneesti koko teoksen. Kurkotin kirjan ylähyllyltä ja huomasin, että se olikin viimeinen kappale.

Sitten piti vielä löytää ainakin yksi lisää. Kävin valikoiman useaan kertaa läpi, mutta mikään ei tehnyt erityistä vaikutusta. Olisi ehkä kannattanut mennä Helsinkiin suurimpaan myymälään, mutta olin sattunut pyöräilemään Selloon. Sitten onnisti: uusien kirjojen pöydästä löytyi teos Eläinlääkärinä revontulten mailla, kirjoittaja Venla Jyrkinen. Lappi on aina viehättänyt, ja eläinlääkärin työ on jotakin, mistä en paljon tiedä mutta mielelläni tutustun. Oikeastaan jo sormet syyhyävät ja tekisi mieli aloittaa sen lukeminen.

Keskeneräisiäkin on kyllä aika monta, ja vielä enemmän lukemista odottavia kirjoja. Eilen ryhdyin bussimatkalla kuuntelemaan Ann Napolitanon Kaunokaisia, jota on kovasti kehuttu. Sain sen joululahjaksi, joten voin pääosin lukea sen kirjana (mikä on paljon mukavampaa kuin tihrustaa ruudulta e-kirjaa tai kuunnella tuntikausia äänikirjaa) mutta jouduttaa etenemistä kuuntelemalla välillä, kun on sopiva hetki vaikka bussissa tai junassa. En vielä tiedä, mitä kirjasta ajattelen, mutta annan sille nyt mahdollisuuden, kun kuulemma Oprah ja Obamakin ovat suositelleet...

Edellinen lukukokemus eilisiltaista kirjapiiriämme varten olikin toisentyyppinen: luimme Runotyttö-kirjan eli L.M. Montgomeryn Pienen runotytön uuden, Kaisa Rannan tekemän suomennoksen ja mietimme eroja edellisiin versioihin. Vanhempaa, v. 1961 uudistettua I.K.Inhan suomennosta, jota itsekin lapsena luin, en saanut käsiini ennen kuin juuri ennen tapaamistamme, joten en ehtinyt kovin syvällisesti niitä verrata. Onneksi toiset olivat onnistuneet siinä paremmin ja tekivät teräviä havaintoja. Jäimme miettimään, oliko ensimmäinen suomennos v. 1928 kenties tehty ruotsinnoksen pohjalta, vai oliko käytössä ollut alkuperäisteos, jota Kaisa Ranta on nyt varmasti käyttänyt. Nykykäännöksessä tulevat paremmin esiin ainakin huumori ja erilaiset puhetavat. Yhtä kaikki uusi suomennos liikutti ja teki vaikutuksen minuun samoin kuin nuorempanakin lukijana. Tällaisten tyttökirjojen hengessä olen kasvanut!

       

PS Tänään sain postissa pääsiäiskortin. Siinä oli postileima Helsinki 11.4.25. Miten ihmeessä sen matka samassa kaupungissa saattoi kestää 2,5 viikkoa? 

sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Pääsiäinen menossa


Suunnittelimme etukäteen vain löyhästi pääsiäisen ohjelmaa. Niinpä ei kauheasti haitannut, että suunnitelmat muuttuivat. Olimme ensin lomakodissamme (pitäisiköhän sanoa kakkoskodissa, kun ei eläkeläisillä enää ole lomaakaan). Menimme sinne keskiviikkoiltana myöhään.

Kiirastorstaina kävimme ensin ostoksilla. Illansuussa olin kirkossa kiirastorstain ehtoollispalveluksessa. Kirkko oli täynnä väkeä ja tapahtuma puhutteleva. Hienosti valitut virret, rukoukset ja mietiskelyt. Lopussa vaikuttava Käy yrttitarhasta polku -laulu ja sen aikana alttarin riisuminen ja verhoilu mustaan. Kirkosta kiirehdin bussiin ja ennätin juuri sopivasti radion ääreen kuuntelemaan Bachin Matteus-passiota. Olin hankkinut vastikään Topi Linjaman mainion Matkaopas Matteus-passioon -kirjan, ja siitä oli kovasti iloa kuunnellessa. Tulin seuranneeksi tekstejäkin tavallista tarkemmin. Pitää perehtyä vielä paremmin sen sisältöön ennen seuraavaa kiirastorstaita.

Pitkäperjantaiaamunakin kävin kirkossa. Mustiin puetun alttarin päällä oli vain viisi punaista ruusua kuvaamassa Jeesuksen haavoja. Edessä oli suuri puinen risti, jossa siinäkin oli ruusut haavoina. Pitkäperjantain jumalanpalvelus on aina vaikuttava sekä tekstien että virsien vuoksi, jotka lauletaan ilman säestystä. Voimakkaasti puhuttelee myös Moitteet, joka nykyisin kuulunee kaikkialla pitkäperjantain jumalanpalvelukseen.

Sää suosi ulkoilua, joten iltapäivällä otin kiikarin kaulaan ja lähdin rannalle kävelemään. Sainkin seurata silkkiuikkujen hienoja kosiomenoja, samoin myöhemmin telkkien. Nokikanojakin oli paikalla kymmeniä. Ilahduttavin luontohavainto oli västäräkki, joka heilutteli pyrstöään rannan kivimuurilla. Västäräkistä vähäsen? Palatessa kohtasin lammaskatraan, joka oli tavanomaisella iltakävelyllään. Rupattelin pitkään heidän paimenensa kanssa.  

Tarkoituksenani oli mennä illalla Hämeenlinnan keskustaan seuraamaan Via Crucis -katunäytelmää, mutta yhtäkkiä tunsinkin itseni hyvin väsyneeksi ja vähän viluiseksi ja päätin jäädä kotiin katsomaan ja kuuntelemaan tv:stä Johannes-passiota. RSO ja Helsingin kamarikuoro sekä solistit, kapellimestarina Micholas Collon. Evankelista Nicholas Mulroy oli aivan mahtava! Totesin, että tarina oli sama kuin Via Cruciksessa, mutta musiikki oli tässä ehkä vähän korkeatasoisempi... Harmitti, ettei Topi Linjaman Matkaopas Johannes-passioon tullut mukaan vaan jäi kotiin, kun en tiennyt Johannes-passiota kuulevani.

Lauantai valkeni sumuisena. Luvattu ennätysmäinen lämpö olikin jäänyt Baltian eteläosaan, ja meille oli luvassa koleutta ja sadetta. Teimme pikaisesti päätöksen lähteä kotiin päivää aiottua ennemmin. Iltapäivällä, juuri kun olimme lähdössä, sain pelottavan tuntuisen näköhäiriön: sahalaitakuvioita molemmissa silmissä laajoina kaarina. Tämä oli jo kolmas samanlainen. Tällä kertaa se kesti kahdeksan minuuttia. Lääkärien mielestä kyse on päänsäryttömästä migreenistä. Tietenkin parempi tällainen migreeni kuin julmettu päänsärky, mutta oudolta tuntuu. 

Koska olin viettänyt lähes unettoman lauantain vastaisen yön, olin niin väsynyt, etten jaksanut perinteiseen tapaan seurata ortodoksista pääsiäisyön palvelusta tv:stä vaan menin nukkumaan.
Tänä aamuna heräsin hyvin nukutun yön jälkeen melko pirteänä. Koska paastonaika oli viimein ohi, söin aamiaisen jälkeen suklaamunan (Pätkis-muna - ei niin hyvä kuin olin odottanut). Satoi kaatamalla, joten kirkkoon meno jäi aikomukseksi ja kuuntelin sen sijaan pääsiäismessun radiosta. Sitten ryhdyin leipomaan, sillä huomenna tulee ruokavieraita.

Aloitin muffineista. Ne onnistuivat hyvin toisin kuin edellisviikkoiset. Sitten leivoin kulitsan. Alustin sitä käsin, mutta sehän ei millään ruvennut valmistumaan, joten kohotin ja laitoin paistumaan käsiin tarttuvaisena taikinana, ilman XP-koristelua. Saa nähdä, miltä se huomenna maistuu. Sen jälkeen tein New Yorkin juustokakkua ensi kertaa elämässäni. Kaikki meni hyvin siihen asti, kun se piti jäähdyttää uunin jälkilämmössä. En huomannut laittaa uunin tuuletusta pois, ja niinpä kakku lopulta halkesi keskeltä pahasti. Voih. 

Sitten olikin jo ilta. Ensin saunoimme, ja sen jälkeen tein vielä pashan - tai oikeastaan kaksi, sillä ainesta oli enemmän kuin pashamuottiini sopii. Sitäkin maistellaan sitten huomenna.

Näin meni pääsiäispäivä tällä kertaa aika maallisissa hommissa. Onneksi huomenna minun osallanni on enää leipomusten koristeluja ja kattausasioita, sillä keittiömestarina häärii Armaani. Hän on paljon parempi kokki kuin minä, joka kokkailen vain välttämättömyyden pakosta. 

Ehkä ehdin huomenna vieraiden mentyä syventyä paremmin myös pääsiäisen sanomaan. Tänäänkin kuitenkin on jo selvää, että KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA! Se sana kiiri myös ystävien viesteissä tänään. Onneksi sanoma ei vanhene päivässä eikä kahdessa. Huomisen aihe kirkoissa on muistaakseni  Ylösnousseen seurassa, ja siitähän  voi iloita joka päivä elämän loppuun asti - ja varsinkin sen jälkeen.    
 

      

maanantai 14. huhtikuuta 2025

Virpomisia

 Eilen palmusunnuntaina oli täällä vilkas virpomispäivä. Alueella asuu taas paljon virpomisikäisiä lapsia. Ensimmäisen kerran ovikello soi yhdentoista jälkeen, mutta kun menimme avaamaan, paikalla ei ollutkaan ketään. Ilmeisen kiireisiä kävijöitä! 

 

Seuraavana oli ovella iso ryhmä pieniä lapsia äiteineen. Se oli mukava kohtaaminen: ”Saadaanko virpoa?” ”Virvon varvon tuoreeks terveeks. Vitsa sulle, palkka mulle.” Tarjoilin kaikille namusia ja he kiittivät kohteliaasti. 

 

Sama virpoloru toistui joka kerta. Muita ei taida olla enää käytössäkään - paitsi ortodokseilla, joille tapahtumalla on edelleen hengellinen sisältö. Niinhän meillekin opetettiin lapsena: virpomisella toivotetaan Jumalan siunausta. Siksi emme saaneet myöskään pukeutua pääsiäisnoidiksi niin kuin pihan muut lapset vaan piti laittaa pyhävaatteet. Muistan kuitenkin lapsena kuulleeni tai lukeneeni kirjoista monia erilaisia virpoloruja: ”…netäliks velkaa vuojeks vapaa…” Entisaikaan palkka käytiin hakemassa vasta pääsiäisenä eli oltiin viikon verran velkaa.

 

Seuraavaksi meillä kävi kaksi pupuasuista isompaa tyttöä. Sen jälkeen tuli kaksi poikaa, joista toinen kysyi, saako virpoa, ja toinen osasi lorun. Kysyjällä ei ollut vitsaakaan antaa, joten hän taisi olla mukana vain rohkaisijana. Hienosti sujui kokonaisuus kuitenkin ja olivat hyvin kohteliaita.

 

Seuraava virpoja oli tyttönen, jolla oli tukena ehkä isosisko. Virvottuaan ja saatuaan pääsiäismunan hän kysyi: onko teillä pipareita? Eihän meillä ollut, mutta Armaani kertoi, että keksejä olisi, jos kelpaisivat. Hän riensi tarjoamaan leipomiani kaura-karpalokeksejä, ja tyttö olisi ottanut koko rasian. Ohjeistimme kuitenkin, että jos ottaisi siitä vaikka kaksi. Niin tehtiin. Lähtiessä isosisko lupasi, että toisen niistä saa syödä heti.

 

Sitten meidän olikin aika lähteä äänestämään ja lounaalle. Huomasimme valvontakamerasta, että poissa ollessamme ovellamme oli käynyt vielä kolme virpojaseuruetta. 

 

Illansuussa kävi viimeinen virpoja eli Armaani lapsenlapsi, joka tiesi, että häntä odottaa suklaapupu. Hän oli vain ohikulkumatkalla, mutta hänen käyntinsä ilahdutti meitä kovasti. 

 

Kaikkien aikojen vilkkain virpomisvuosi! Nyt meillä on muistona maljakollinen koreita pajunoksia ja hyvä mieli. Hiljainen viikko voi alkaa.

 

Näin kävi taas

 Elämässä sattuu kaikenlaista peruuttamatonta, vaikka ei tahtoisi. Onnettomuudet eivät tule kello kaulassa, se on selvää, mutta joskus toivo...