Eilen palmusunnuntaina oli täällä vilkas virpomispäivä. Alueella asuu taas paljon virpomisikäisiä lapsia. Ensimmäisen kerran ovikello soi yhdentoista jälkeen, mutta kun menimme avaamaan, paikalla ei ollutkaan ketään. Ilmeisen kiireisiä kävijöitä!
Seuraavana oli ovella iso ryhmä pieniä lapsia äiteineen. Se oli mukava kohtaaminen: ”Saadaanko virpoa?” ”Virvon varvon tuoreeks terveeks. Vitsa sulle, palkka mulle.” Tarjoilin kaikille namusia ja he kiittivät kohteliaasti.
Sama virpoloru toistui joka kerta. Muita ei taida olla enää käytössäkään - paitsi ortodokseilla, joille tapahtumalla on edelleen hengellinen sisältö. Niinhän meillekin opetettiin lapsena: virpomisella toivotetaan Jumalan siunausta. Siksi emme saaneet myöskään pukeutua pääsiäisnoidiksi niin kuin pihan muut lapset vaan piti laittaa pyhävaatteet. Muistan kuitenkin lapsena kuulleeni tai lukeneeni kirjoista monia erilaisia virpoloruja: ”…netäliks velkaa vuojeks vapaa…” Entisaikaan palkka käytiin hakemassa vasta pääsiäisenä eli oltiin viikon verran velkaa.
Seuraavaksi meillä kävi kaksi pupuasuista isompaa tyttöä. Sen jälkeen tuli kaksi poikaa, joista toinen kysyi, saako virpoa, ja toinen osasi lorun. Kysyjällä ei ollut vitsaakaan antaa, joten hän taisi olla mukana vain rohkaisijana. Hienosti sujui kokonaisuus kuitenkin ja olivat hyvin kohteliaita.
Seuraava virpoja oli tyttönen, jolla oli tukena ehkä isosisko. Virvottuaan ja saatuaan pääsiäismunan hän kysyi: onko teillä pipareita? Eihän meillä ollut, mutta Armaani kertoi, että keksejä olisi, jos kelpaisivat. Hän riensi tarjoamaan leipomiani kaura-karpalokeksejä, ja tyttö olisi ottanut koko rasian. Ohjeistimme kuitenkin, että jos ottaisi siitä vaikka kaksi. Niin tehtiin. Lähtiessä isosisko lupasi, että toisen niistä saa syödä heti.
Sitten meidän olikin aika lähteä äänestämään ja lounaalle. Huomasimme valvontakamerasta, että poissa ollessamme ovellamme oli käynyt vielä kolme virpojaseuruetta.
Illansuussa kävi viimeinen virpoja eli Armaani lapsenlapsi, joka tiesi, että häntä odottaa suklaapupu. Hän oli vain ohikulkumatkalla, mutta hänen käyntinsä ilahdutti meitä kovasti.
Kaikkien aikojen vilkkain virpomisvuosi! Nyt meillä on muistona maljakollinen koreita pajunoksia ja hyvä mieli. Hiljainen viikko voi alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti