Teologiaa

 Lueskelin maaliskuista Kotimaa-lehteä. Siinä yritysmaailmassa uransa tehneet miehet kertoivat, kuinka olivat aikanaan harkinneet teologiankin opiskelua mutta päätyneet sitten muiden alojen opiskelijaksi ja maalliselle uralle. Parin vuosikymmenen jälkeen on alkanut kiehtoa ajatus opinnoista teologisessa tiedekunnassa, ja lopulta on kirkastunut myös pappeuden kutsumus. Niinpä he opintojen jälkeen ovat nyt pappeja joko kokopäiväisesti tai muun työn ohessa.  

Tarinat kuulostivat tutuilta. Minäkin olin aikanaan kahden vaiheilla: teologiseen vai OKL:ään? Molempiin pääsin. Puntaroin hyviä ja huonoja puolia ja olin kovin epätietoinen, mutta päädyin lopulta pedagogiikkaan. Teologia jäi kuitenkin minuakin mietityttämään ja houkuttamaan. Kutsumusta papin työhön ei kuitenkaan ollut eikä sen puoleen naispappeuttakaan vielä silloin. Suoritin uskonnon erikoistumisopinnot, joihin sisältyi yleisen teologian approbatur. Myöhemmin työuralla ryhdyin myös yläkoulun uskonnonopettajaksi, ja pätevöidyin siihen suorittamalla yleisen teologian aineopinnot eli entisajan cumun. Opintojen jatkaminen olisi kiinnostanut, enkä sen vuoksi kiinnittänyt teologian arvosanojani maisterintutkintoon, mutta lopulta ajanpuute ja työuupumus estivät teologian jatkamisen.

Joskus olen pyöritellyt ajatusleikkiä siitä, missä olisin nyt, jos olisinkin aikanaan tullut Helsinkiin teologiseen. Ei voi tietää, mutta en ainakaan tässä. Onneksi viime vuosina on kirkastunut se, että tekemäni valinta on ollut minulle paras. Oma työni on ollut minulle sopivampi kuin teologin ammatti. On jo helppo sanoa, että näin on johdatettu, mutta päätöksenteon hetkellä ei kylläkään siltä tuntunut - ei kuulunut taivaasta ääntä, joka olisi antanut ohjeita, vaikka olisin kyllä sellaista kaivannut.

Näistä omista kokemuksistani johtuen ymmärrän hyvin heitä, jotka aloittavat uuden uran opiskelemalla teologiaa vielä varttuneemmalla iällä - ja heitähän on nykyisin aika paljon. Olisin varmaan itsekin vielä jatkanut, jos ei työni olisi ollut niin uuvuttavaa, että vähäinen vapaa-aika oli käytettävä toipumiseen. Olen kuitenkin iloinen siitä, että sain aineopintoihin asti opiskeltua, se kun oli niin hauskaa ja kiinnostavaa.

Kaikki Kotimaan haastattelemat miehet eivät ole kokoaikaisessa papin työssä. Eräs heistä antoi ymmärtää, ettei halua luopua parempipalkkaisesta päätyöstään vaan tekee 25 %:n verran papin töitä, lähinnä viikonloppuisin. Silti pappeus on kaikkia ajatuksena poltellut, ja nyt he kokivat tyytyväisyyttä papin uralle päästyään. Kahdella on takana myös sukurasitetta, ihan samoin kuin minulla opettajan työssä. Ehkä se on geeneissä.