Koko kansa on seurannut murheellisena Pallastunturilla tapahtunutta tragediaa, jossa äiti ja poika ovat joutuneet hätään huonossa säässä ja lopulta jääneet lumivyöryn alle. Ensin löytyi äiti ja tänään, kaksi päivää myöhemmin, lapsi. Minulle asiasta teki konkreettisen se, että nousimme tunturiin samoilla seuduilla vain muutama kuukausi sitten. Silloin oli hyvä sää, mutta tunturissa hämmästytti se, kuinka voimakas oli tuuli siellä ylhäällä. Voin vain kuvitella - tai en ehkä edes voi - millaista siellä on paukkupakkasella äärimmäisen kovassa viimassa. Hyvällä säälläkin piti katsoa tarkkaan, missä oli seuraava merkkikeppi, jotta pysyi reitillä. Lumituiskussa merkkejä ei ole ollut havaittavissa ja ohjautuminen reitin ulkopuolelle on käynyt helposti. Äiti soitti hätäpuhelun, mutta sen jälkeen tapahtui jotakin, mikä vei heiltä hengen. Pelastushenkilöstökin joutui toimimaan oman henkensä vaarantaen, sillä olosuhteet olivat todella vaaralliset.
Katselimme syksyllä Palkaskerolle noustessa Pyhäkurun suuntaan, ja muistan pelänneeni, että puhelin lentää tuulessa kädestä yrittäessäni ottaa kuvia tai että lähden itse tuulen mukana liitoon. Viima oli todella voimakas, vaikka silloin oli aivan tavallinen syyssää ilman erityisiä tuulivaroituksia. Uutisissa kerrottiin, että nytkin Pallashotellilla oli kirkasta samaan aikaan kun tunturin toisella puolella vallitsi ankara tuuli ja lumituisku. Tunturissa sää saattaa myös muuttua hyvin nopeasti, niin kuin ehkä näille huono-onnisille hiihtäjille kävi. Heidän lähtiessään tunturituvalta saattoi olla ihan hyvä sää, mutta päivän edetessä tapahtui kohtalokas muutos.
Olemme olleet Pallaksella muistaakseni yhden kerran talvisaikaan. Siellä oli hienot ladut hotellin etelä- ja länsipuolella. Niillä hiihdellessä saattoi ihailla tuntureiden profiileja ja nauttia talvisäästä ilman vaaraa joutua äärimmäisiin olosuhteisiin.
Sitä ihmettelin uutisoinnissa, että jatkuvasti kerrottiin hiihtäjien olleen menossa kohti Pallaksen luontokeskusta. Eihän sitä ole enää! Etsimme sitä itsekin, sillä muistan meidän käyneen siellä aiemmilla reissuilla. Lopulta kysyin asiasta hotellista, ja sieltä kerrottiin, että luontokeskus on purettu eikä uutta ilmeisesti edes rakenneta. Luultavasti hiihtäjät siis pyrkivät kohti Pallashotellia.
Uutislähetyksiä seuratessa ovat ajatukset olleet Pallaksella pelastushenkilökunnan luona ja samalla myös hiihtäjien lähiomaisten luona heidän kotonaan. Miten kammottavaa, että pitkään suunniteltu hieno hiihtoretki muuttuikin valtavaksi murhenäytelmäksi, joka muutti monen ihmisen elämän lopullisesti.
Näissä tunnelmissa sain puhelinsoiton, jossa kerrottiin sukulaiseni menehtyneen eilen, hänkin odottamattoman tapahtuman seurauksena, jota ilman hän olisi edelleen elossa. Ei koskaan voi tietää, mikä päivä on viimeinen. "Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti