Vuosi vaihtui taas, vaikka vastahan oli edellinen vuodenvaihde. Tällä kertaa aika on erilainen kuin ennen. Alkaneen vuoden kalenteri on vielä tyhjä, ja se tuntuu hyvältä, mutta viime vuoden kalenteriin tuli liian monta surullista merkintää. Omassa elämässäni viime vuoden suurin murhe oli pikkuveljen sairaus ja kuolema. Lapsuudenperheestäni meitä on enää kaksi jäljellä. Elämän arvaamattomuus ja rajallisuus tuli vastaan konkreettisemmin kuin koskaan ennen.
Samaan aikaan maailmantilanne on huolestuttavampi kuin koskaan minun elinaikanani. Viime vuonna hyvät uutiset olivat harvassa. Kaikkialla tunnutaan valmistautuvan sotaan, ja iso osa maailman kansoista on jo nyt kauhun ja pelon vallassa joko sodan tai diktatuurin alla. Ilmastonmuutos, joka vääjäämättä uhkaa koko maapalloa pikemmin kuin uskommekaan, on painunut pikkuotsikoiksi sotauutisten tieltä. Maailman näkymät ovat pyörähtäneet aivan uuteen asentoon kuin värihiukkaset kaleidoskoopissa.
Uuden presidenttimme uudenvuodenpuhe pyrki kasvattamaan kansan yhtenäisyyttä ja lisäämään toivoa, mikä onkin toki tarpeen. Samaan aikaan maan turvallisuudesta vastaavien päälliköiden viesti "meitä ei uhkaa mikään juuri nyt" on vaihtunut listoihin kotivarasta ja kehotuksiin olla elämänsä kunnossa kaiken varalta. Yhteiskuntamme on sähkön ja kaapeleiden varassa haavoittuvaisempi kuin koskaan. Jos netti lakkaa toimimasta, koko yhteiskunta halvaantuu. Riittävätkö sisu ja sinnikkyys, jos todella suuret ongelmat vyöryvät päälle?
Kaiken keskellä juuri nyt minulla on kaikki hyvin. Joulun virustauti alkaa olla ohi, vietimme hauskan uudenvuoden ystävien seurassa, vapaata aikaa kaiken tarpeellisen tekemiseen näyttäisi olevan runsaasti. Kotona on pinoittain kirjoja odottamassa mahdollisuutta uppoutua niihin, ja kohta voi taas ulkoilla ja kuntoilla pitkästä aikaa normaalisti. Saan olla iloinen ja kiitollinen paljosta. Tietäen samalla, että kaikilla ei ole yhtä hyvin ja että kaikki voidaan ottaa pois milloin tahansa.
Mitä muuta on tehtävissä kuin oman pienen mutta tärkeän elämän elämistä päivä kerrallaan, yhdessä toisten kanssa, tekemällä parhaansa omissa ympyröissä? Luottamalla siihen, että meitä pidetään huolta, ja kaikki on lopulta Korkeammassa kädessä, kuten sanonta kuuluu.
Avasin juuri uuden Körttiajastimen eli H-Y:n ensi vuoden kalenterin. Sen ensimmäinen teksti on piispa Bo-Göran Åstrandin seurapuheesta viime vuoden herättäjäjuhlilla:
Nyt on meidän aikamme. Me elämme. Nyt meillä on toinen toisemme. Tänään voimme sanoa rakkauden sanoja ja osoittaa huolenpitoa ja välittämistä. "Herran armoa on se, että vielä elämme. Hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti