Toipumispysähdys

 Olin eilen isossa hammasoperaatiossa: asennettiin kaksi implanttia. Pelotti etukäteen aika lailla, vaikka tiedän, että hammaskirurgi on Suomen parhaita. Minulle kun sattuu jokseenkin aina komplikaatioita, oli kyse mistä asiasta tahansa.

Loppujen lopuksi leikkaus sinänsä ei tuntunut kovin pahalta. Ikävintä olivat puudutuspiikit. Kirurgi selitti koko ajan, mitä hän tekee ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Se toi rauhallisen mielen. Eihän se silti mitään kivaa ole! Välillä kuulin kysymyksen: "Mitenkäs siellä liinan alla jaksellaan?" Ainoa huono asia oli se, että jatko-ohjeet annettiin leikkauksen jälkeen, jolloin minulla oli paineside hampaiden välissä enkä voinut puhua. Ei siis ollut mahdollisuutta lisäkysymyksiin. Niinpä olenkin ollut hiukan ymmällä verenvuodon jatkumisen kanssa. Päätin nyt antaa olla ja katsoa, kauanko se kestää. Samoin kävi hampaanpoistossa muutama vuosi sitten.

Mutta siis nyt tuli tällainen pieni pysähdys normielämään. Pitää ottaa rauhallisesti, syödä haaleita liemiä ja olla kumartelematta. Käytännössä tarkoittaa, että sain aikaa lempiharrastukselleni lukemiselle. Oikoluen myös erästä tulevaa kirjaa. Siinä sivussa nappailen antibiootteja ja särkylääkkeitä.

Sain juuri luettua Hannu Lauerman omaelämäkerran Psykiatrin päänavaus, joka osui silmiin Töölön kirjastossa poikettuani sinne sattumalta. Ihan  mielenkiintoisia vaiheita ja järkeviä ajatuksia kertoi sujuvasti Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri, jota on usein haastateltu myös julkisuudessa kamalien rikosten yhteydessä. Vielä kesken minulla on Chimamanda Ngozi Adicien pieni kirja Surumerkintöjä, jossa hän kirjoittaa muistiin ajatuksiaan isänsä kuoltua äkillisesti. Tapaus sattuu korona-aikaan, jolloin hän ei voinut matkustaa Nigeriaan perheensä luokse. On helppo samastua kirjoittajan kokemuksiin omien surukokemusten myötä. Kesken on myös nukkumaanmenokirjana lukemani Philip Caryn Nikean uskontunnustuksen selitys. Kiinnostava sekin! Luureissa on menossa Antti Heikkisen Sellasta - Seela Sellan tarina. Satu Silvon lukemana se kuulostaa aivan siltä, kuin Seela itse kertoisi. 

Kohta pitäisi päättää, mitä luen seuraavaksi. Odottamassa ovat mm. da Costan menestysteos Tout le bleu du ciel, joka on paksu ja jota jatkan aina välillä sekä aivan toista äärilaitaa edustava Erkki Jokisen Ihmisen varjo Esseitä pahuudesta ja toivosta. Sekin on paksu ja luultavasti sellainen, jota ei voi lukea yhtä perää kokonaan. Pitänee välillä lukea ainakin viime päivinä tulleet aikakauslehdet. Saa nähdä, mikä kirja tai lehti alkaa tällä kertaa eniten vetää puoleensa. 

Ensi viikolla on kouluissa syysloma. Muistan, kuinka se työvuosina tuntui todella tulevan tarpeeseen pimeän syksyn keskellä. Nyt hämmästelen, miten se jo näin pian tulee - vastahan kesä loppui. Tähän lienee kaksi selitystä: toisaalta vapaa eläkeläiselämä ilman päivittäisiä rasituksia, toisaalta ennätyspitkä ja lämmin syksy, joka vasta ylihuomenna kuulemma vaihtuu kylmäksi, ankeaksi syyssääksi. (Siis juuri silloin, kun lomalaiset lähtevät vapaalle!) Koululaiset ja opettajat ovat kyllä varmasti lomansa ansainneet.

Nyt on siis muutama päivä aikaa levähtää. Ensi viikolla on taas tapahtumia ihan kasapäin. Torstaina myös poistetaan tikit, ja sen jälkeen syöminenkin taas normalisoituu. Nyt kuuntelen sadepisaroiden rummutusta katolla. On aika lähteä aamiaiselle ja paneutua päivän Hesarin myötä maailman ja kotikaupungin tapahtumiin.