Unet

 Parin viikon kuluttua tulee kaksi vuotta siitä, kun jäin eläkkeelle. Koko aikana ei ole ollut ikävä töihin - sitä tuli tehtyä tarpeeksi. Kivoja kollegoita ja hauskoja oppilaita on kyllä hiukan ollut ikävä. Toipuminen vuosikausien kovasta stressistä ja kiireestä ei ole käynyt nopeasti. Ensimmäisen vuoden ajan nautin vapaudesta enkä halunnut mitään säännöllistä viikko-ohjelmaa, jotta olisimme vapaita menemään ja tulemaan miten parhaalta tuntuisi. Toisena vuonna kävin työväenopiston kursseilla ylläpitämässä kielitaitoani ja parantamassa digiosaamistani. Nyt kolmantena vuonna aion jatkaa kieliryhmässä mutta ehkä muuten pyrkiä saamaan työhuonekaaostani järjestykseen ja kohentaa kuntoani, jos mahdollista.

Erikoista on se, että olen viime aikoina alkanut nähdä  kouluaiheisia unia! Työaikaan näin niitä vain lomilla. Nyt parin vuoden "karenssin" jälkeen niitä on alkanut tulla yhä useammin. Alitajunta lienee saanut jotakin prosessoitua, ja nyt se siivoaa kouluasioita tuomalla niitä uniin. Esimerkiksi viime yönä olin oppilasryhmän kanssa laatimassa luokkalehteä. Ongelmana oli ensin saada tarvikkeet ja oppilaat kokoon (jostakin syystä papereita piti etsiä yöllä naapurin luota, mutta talo oli hetken aikaa kadoksissa) ja sen jälkeen saada ryhmä pysymään työn ääressä nurmikentällä, jossa työskentely tapahtui. Hankalaa oli myös se, että materiaalien joukossa oli kranaatti, jonka räjähtämistä piti varoa. Yritin hahmotella työskentelyn tavoitetta. Lahjakkain oppilas turhautui ja kiipesi puuhun, josta hänet piti hakea. Sitten istuimme piirissä öisellä nurmella. Onneksi heräsin ennen räjähdystä tai työskentelyn ajautumista kaaokseen.

Koulu-uneni eivät ole painajaisia joskaan eivät myöskään valtavan iloisia, pikemminkin työläitä ja vähän stressaavia. Muutama yö sitten opetin verbimuotoja kuudennelle luokalle. Herättyäni totesin, että ihan oikein kaikki meni, mutta opettaminen väsytti kovin. Joinakin öinä olen oivaltanut, miten kaikki olisi pitänyt tehdä, jos olisi ollut aikaa suunnitella kunnolla. Huono omatunto vaivaa päiväsaikaankin siksi, että tiedän hyvin, etten kyennyt toimimaan niin kuin olisin halunnut, koska aikaa suunnittelulle ei ollut tarpeeksi. Liikaa opetusryhmiä ja oppilaita (8-10, 120-130).  Tein parhaani, mutta se ei riittänyt kunnolliseen lopputulokseen.  

Erikoista, miten epäonnistumiset myöskin tulevat yhtäkkiä mieleen. Käy niin kuin aivokirurgi Hernesniemi kertoi muistelmissaan, että eläkkeellä ollessa pieleen menneet leikkaukset piinaavat muistoissa, vaikka häntä juhlittiin sankarillisena onnistujana. Alitajunta muistaa senkin, minkä on ehkä unohtanut, ja tuo jostakin syystä esiin, kun työt ovat ohi. Miksi?

Kaiken kaikkiaan muisti on outo ominaisuus. Joissakin asioissa terävä, toisissa hatara. Muistisairauden yllättäessä haperoituva ja epävarma. Koskaan ei tiedä, mitä ja miksi mieleen putkahtaa asioita menneisyydestä. Joskus iloisia, joskus ikäviä. Materiaalia riittää eikä siihen pääse tietoisesti aina käsiksi. Alitajunta pääsee sulkeutuneisiinkin tiedostoihin.