Suomea on tavattu kutsua hyvinvointivaltioksi. Tavoite on ollut, että kaikilla olisi hyvä olla. Sitä varten on kerätty veroja, ja niillä on kustannettu kaikille hoitoa ja huolenpitoa silloin, kun on se ollut tarpeen. Aika hyvin se on onnistunutkin, jokin väittelyjä on syntynyt siitä, ketä ja miten autetaan ja mistä ihmisen pitää itse huolehtia.
Nyt ollaan vakavien kysymysten äärellä. Onko meillä tulevaisuudessa enää varaa tällaiseen järjestelmään? Tarvitaan maksajia virallisen huolenpidon ylläpitämiseen. Uhkia on alkanut ilmaantua yhä enemmän. Ilmastonmuutos ja lähellä syttyneet sodat ovat kuluttaneet varojamme ja on jouduttu lainaamaan, jotta hyvinvointivaltio pysyisi pystyssä. Lainojen korot ovat kohonneet huimasti, ja nyt tarvittaisiin paljon enemmän rahaa niiden hoitamiseen. Verojen maksajia on kuitenkin entistä vähemmän.
Mihin veronmaksajat ovat kadonneet? Työssäkäyviä ihmisiä alkaa olla yhä vähemmän. Yksi syy on se, että vauvoja syntyy vähemmän kuin ennen. Jotkut ajattelevat, että lapset vähentävät omaa hyvinvointia, joten elämästä on mukavampi nauttia ilman lapsia. Toisille maailma näyttäytyy niin vaarallisena paikkana, ettei tänne uskalla hankkia lisää ihmisiä kärsimään. (Tosin jotkut toiset sanovat, että elämän onnellisuus lisääntyi eksponentiaalisesti lasten myötä.) Joillekin käy kuin minulle, että sopivaa kumppania ei oikeaan aikaan löydy eikä lasten hankkiminen yksin ole ollut vaihtoehto hyvinvointivaltion tuista huolimatta.
Lapsia kuitenkin syntyy, mutta liian vähän. Ja jo syntyneistä lapsista käsittämättömän suuri joukko kokee viimeistään nuorena niin suuria mielenterveysongelmia, että he siirtyvät eläkkeelle ennen kuin kunnolla pääsevät edes työelämään kiinni. Tulevista veronmaksajista tuleekin verovaroin tuettavia. Iso kysymys on, miksi näin käy yhä useammalle.
Mikä neuvoksi, jotta hyvinvointivaltio säilyisi? Tänne on saatava lisää ihmisiä muualta, sellaisia, jotka haluavat täällä kasvattaa lapsistaan uusia hyviä veronmaksajia. Tulijoita on näihin päiviin asti riittänyt, jopa niin paljon, että monia kielen omaksuneita ja ammatin hankkineita on työnnetty ulos. Uusin trendi on laittaa rajat säppiin muualtakin kuin vain idästä väärin perustein tuleville. Korkeintaan korkeasti koulutettuja, suuria veroja maksavia yritysjohtajia voitaisiin ottaa. Ongelmaksi koituu se, että he eivät halua tulla, koska säännöt ovat muuttuneet niin ankariksi, etteivät hekään voi olla varmoja tulevaisuudestaan täällä. Kannattaako ryhtyä kotoutumaan tänne?
On myös erityisen hyvin menestyneitä suomalaisia, joiden maksamilla veroilla on voitu kustantaa merkittävästi sosiaaliturvaa vähempiosaisille. Kiitettävästi jotkut ovat kertoneet olevansa iloisia veronmaksajia, jotka haluavat antaa kotimaalle takaisin sitä, mitä itse ovat siltä saaneet. Toiset sen sijaan kritisoivat suuria verojaan ja pyrkivät siirtämään omaisuutensa turvaan muualle: minun rahoihini ette koske! Mietin, mitä hyödyttävät miljoonat pankkitileillä ja sijoituksissa, kun ei täältä mitään kuitenkaan mukaansa saa. Entä jos niillä olisikin hoidettu monia vaikeasti sairaita tai vanhuksia? Jos varat siirtyvät perinnöksi, tekeekö se perijöistä onnellisia? Heidän ei välttämättä tarvitse tehdä työtä elääkseen vaan he voivat nauttia elämästä. Seuraako siitä onnea vai mielenterveysongelmia?
Onko Suomi ajautumassa kohti konkurssia? Miten sellainen käytännössä tapahtuisi? Olisivatko ihmiset todella oman onnensa nojassa? Siirryttäisiinkö takaisin luokkayhteiskuntaan, jossa vain rikkailla menee hyvin? Auttaisiko EU? Ostaisiko jokin taho koko maan haltuunsa? Osuisiko samaan aikaan ilmastopakolaisvyöry, joka muuttaisi kaiken? Saisivatko tulijat halpaa työvoimaa pienentyneestä alkuperäiskansasta? Huh, nyt alkavat kuvitelmat mennä dystopian puolelle.
Uhkakuvia on monenlaisia. Ei käy kateeksi olla korkea päättäjä tässä tilanteessa, kristallipalloa kun ei hänelläkään ole. Toivottavasti on riittävästi järkeä kuunnella hyvinvointialan asiantuntijoita ja auttaa pitämään kaikki mukana yhteisessä paatissa nimeltä Suomi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti