Alkaneen vuoden ensimmäiset mutinat

Vuosi vaihtui kirpakassa pakkassäässä. Monenlaista on ehtinyt eteen tulla viime viikkoina: mukava joulunaika perinteisin menoin, välipäivät maalla, vuodenvaihde ystävien luona. Iso huoli sairastuneesta omaisesta, pienempi huoli omasta sydänterveydestä. 

Juuri tällä hetkellä vallitseva oire on nuha, joka oli jo paranemassa kunnes tuli tänään takaisin. Liekö ulkoilman vaikutusta, kun lähdin käymään asioilla kovasta pakkasesta huolimatta. Ei kyllä yhtään palellut vaan päinvastoin oli hiki, sillä pukeuduin lämpimästi. Lisäksi suurin osa ajasta meni junissa ja busseissa.

Ruutuaikaa kertyi tänään ennätysmäärä, kun jotenkin jumiuduin netin äärelle. Hesarin lukemiseen menee aina useita tunteja, ja tänään surffailin tavallistakin pitempään myös muiden lehtien sivuilla. Tuli myös mentyä fb:iin, jossa vierähtää tovi jos toinenkin ihan huomaamatta. Lisäksi kuuntelin Yle Areenasta Olivier Latryn urkukonserttia Musiikkitalosta sen uusilla uruilla. Jätin Widorin kuuntelemisen huomiseen, sillä nukahdin väliajalla enkä kuullut kiinnostavista haastatteluista kuin osan.   

Olen myös tällä hetkellä lukemassa Olli Jalosen kirjaa Stalker-vuodet. Jotenkin ahdistavaa ajankuvaa 1970-luvulta.

Uuden vuoden alkaminen ei tällä kertaa tapahtunut niin toiveikkaissa ja iloisissa merkeissä kuin yleensä. Maailmantilanne on niin huolestuttava, ettei syytä optimismiin oikein tahdo löytyä. Sota raivoaa Ukrainassa, naapurimaassa kansaa indoktrinoidaan rajusti, lähi-idän uusimmassa konfliktissa ihmishenki ei tunnu olevan minkään arvoinen ja viha kasvaa molemmin puolin. Suurvallat kilpailevat vaikutusvallasta kyseenalaisin keinoin ja pyrkivät kukin saamaan pienempiä maita puolelleen. YK ja EU vaikuttavat kovin heikoilta, ja kummassakin on vaikutusvaltaa tahoilla, jotka eivät noudata yhteisiä sopimuksia.

Uutisissa tuntuu vyöryvän henkilökohtaisia katastrofeja eri suunnilta. Viimeisimpinä minua ovat järkyttäneet Jaakko Hämeen-Anttilan yllättävä kuolema, äidin ja lapsen eksyminen ja jääminen lumivyöryn alle Pallaksella sekä useat väkivallanteot eri puolilla maata. Kauheaa ajatella tuskaa, jota kaikkien näiden läheiset joutuvat kokemaan.

Voi tietysti sanoa, ettei kannattaisi seurata uutisia, mutta eihän se ole ratkaisu. Paha ei sillä vähene, että laittaa päänsä piiloon. 

Hyviäkin asioita tapahtuu kaiken aikaa, mutta ne jäävät usein huomioimatta niin uutisissa kuin muussakin elämässä. Pieniä ilonaiheita ihan läheltä: Meidän katua on alettu aurata ja huoltaa entistä nopeammin ja paremmin. Olen saanut työhuoneen toisen seinän kirjahyllyn siivottua (14 metriä hyllyä). Sain kiitokset uudeksivuodeksi maalle leipomastani viikunakakusta. Nukuin viime yönä tosi hyvin. 

Tämän hetken ilmiöistä yksi on minulle erityisesti mieleen: pidän pakkasesta! Harmittaa vain se, etten voi mennä ulos nauttimaan siitä kunnolla, kun on tämä nuha. Rakastan lumen narinaa jalan alla ja lämmintä oloa valtavan, vanhan untuvatakkini sisällä. Näytän sohvalta, mutta tunnen oloni lämpimäksi. Jalassa parit merinovillakerrokset ja toppahousut, toppakengät, kädessä rukkasten päällä lapaset, päässä lämmin pipo. Johan tarkenee. Sitä ihmettelen. kuinka jotkut voivat kulkea yli 20 asteen pakkasessa ilman päähinettä!  Luulisi aivojen ja ajatusten jäätyvän.

Kylmyys jatkuu vielä muutaman päivän. Sen jälkeen voisin toivoa hiihtokelejä, mikäli sydänvaivat eivät estä. Järvilatu olisi minulle mieleen.