Eilen kirkossa oli aiheena Kuolemasta elämään eli puhuttiin katoavaisuudesta ja iankaikkisuudesta. Pastori piti hyvän, ajatuksia herättävän saarnan selittäen Jeesuksen ja saddukeusten keskustelua ylösnousemuksesta. Vielä enemmän minua puhutteli Saarnaajan kirjan viimeisestä luvusta ollut jylhä Vanhan testamentin teksti. Sen viimeiset jakeet kuuluvat näin:
6Muista Luojaasi nuoruudessasi,
ennen kuin hopealanka katkeaa
ja kultamalja särkyy,
ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä
ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.
7Tomu palaa maahan, josta se on tullut.
Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.
Tämänikäisenä alkaa kokea jo hopealangan värinää ja joutuu todistamaan tomun palaamista maahan monissa hautajaisissa. Alkaa miettiä omankin elämän tulevia viimeisiä vaiheita ja sitä, pitääkö kukaan silloin huolta. Onneksi viimeisen portin takana ei kenties odota tyhjyys vaan Isän rakastava syli.
Juuri näin, lohdullista! Tuo on hieno kohta Saarnaajasta.
VastaaPoista